30. marraskuuta 2014
Mikael Gabriel - Älä herätä mua unesta
Mikael Gabriel on jälleen julkaissut singlen ja sille tietty myös musiikkivideon. Videon tekijät olivat näemmä keksineet tunkea videon alkuun arkistokuvaa Seattlen skylinestä, mutta itse video ei taatusti ole käyty kuvaamassa kotimaista studiota kauempana.
29. marraskuuta 2014
Prinssi Jusuf - Prinssille morsian ft. Ike
Mustan Barbaarin kanssa työskentelevä Prinssi Jusuf on myös saanut julkaistua oma singlen. Jos pitäisi arvata niin tuotantotiimi ja biisintekijät lienee olleet samat kuin Mustalla Barbaarillakin. "Coming To America" eli "Prinssille morsian" -elokuva on luonnollisesti ollut musiikkivideolle innoittajana.
28. marraskuuta 2014
Cats Of Transnistria - Good Night
Solitin uusien kiinnitysten paraati jatkuu ja uusimpana kiinnityksenä nyt siis Cats of Transnistria. Ohessa duon uusin musiikkivideo "Good Night". Rauhallista ja viipyilevää on niin musiikki kuin myös musiikkivideon kuvaus.
27. marraskuuta 2014
OK Cult - In a Fix
OK Cult on julkaissut uuden musiikkivideon ja se on käyty kuvaamassa hämyisissä autiotaloissa Helsingissä. Yhtyeen ensimmäistä albumiakin on lupailtu ilmaantuvaksi myöhemmin ensi vuoden aikana.
25. marraskuuta 2014
Don Huonot - Surunkerääjä feat. Laura Närhi
Don Huonot julkaisee melko monen vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia ja tietenkin myös uuden musiikkivideonkin. Bändin paluuta ja uuden musiikin työstämistähän saattoi seurata eräästä YLEn viihdeohjelmastakin syksyn mittaan. Sen lisäksi bändin 25-vuotis juhlakeikka on siirtynyt isompiin tiloihin koska kysyntä. Eli ehkä uutta albumiakin on odotettavissa lähiaikoina?
24. marraskuuta 2014
Elise - Nothing On You
Elisen "Nothing On You" -musiikkivideossa nähdään tavallista yksipuolisemmat illallistreffit.
23. marraskuuta 2014
Boy With Strings - Moments That Were Not
Boy With Strings on multi-instrumentalisti Ville Laaksosen popmusiikin projekti. Näemmä ja kuulemme ohessa hänen ensimmäisen singlensä sekä sen musiikkivideon. Mahtipontisesti kasvavalle biisille onkin kuvattu sopivan maalaileva ja fiilistelevä video.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)