31. elokuuta 2013

Jenni Vartiainen - Junat ja naiset

Jenni Vartiaisen uudessa musiikkivideossa on kaikkea: värikästä pölyä tai savua, ketjuja, kauhuelokuva leikkauksia ja Sigur Rósin takapiha.

29. elokuuta 2013

Disco Ensemble - Too Much Feeling

Disco Ensemblen uusi musiikkivideo on toteutettu crowdsourcingin avulla, eli yhtyeen fanit ovat kuvanneet ja lähettäneet omia fiiliksiään ko. biisistä. Liika on kuitenkin liikaa ja siksi liiat fiilikset on leikelty pois ja parhaista paloista on koostettu tämä musiikkivideo.

28. elokuuta 2013

Noah Kin - You Never Asked

Noah Kiniltä on ilmestynyt uusi musiikkivideo ja on tyyliltään ns. "tilitysvideo". Tyylikkäästi kuvatun videon kuvauspaikkoja voi yrittää arvuutella horisontissa näkyvistä landmarkeista.

27. elokuuta 2013

Pariisin Kevät - Odotus

Pariisin Kevät on syksyn aikana julkaisemassa uutta albumia ja "Odotus" on sen ensimmäinen single. Tyylikäs musiikkivideo sisältää vampirismia ja sen mukaisesti myös gorea, joten heikkohermoisia on nyt varoitettu.

25. elokuuta 2013

Pikku Kukka - Päivät, jotka vietän kanssasi

Pikku Kukalta on kohtapuoliin ilmestymässä uusi albumi ja sen ensimmäinen single on "Päivät, jotka vietän kanssasi". Teatraalista pop-musiikkia, jota kyyditetään taidekoulu-musiikkivideolla. Toimii.

24. elokuuta 2013

Black Lizard - Thrill

Black Lizardilta pukkaa jälleen uutta musiikkivideota esikoisalbumiltaan, joskin hieman epävirallista tällä kertaa. Käsittelyssä "albumiraita" Thrill.

21. elokuuta 2013

Musta Barbaari - Salil eka salil vika

Kesän aikana terassilla kurkusta alas ryystetyt kalorit on syksyn lähestyessä syytä käydä pajalla haihduttamassa. Tahtotilan saavuttamisessa sinua auttaa juuri nyt Musta Barbaari motivoivilla riimeillään.

19. elokuuta 2013

Magenta Skycode - Treasure We Harbour

Viikonloppuna julkaistiin Magenta Skycoden tuore EP ja onpa siltä ehditty jo videokin lohkaisemaan kyytipojaksi. Jos yhtyeen edellistä albumia vaivasi pienoinen PMMP:ltä kuulostaminen (tosin ymmärrettävistä syistä), ei tämä kyseinen biisi aiheuta suoranaisesti liian voimakkaita déjà vu -fiiliksiä.

16. elokuuta 2013

Iisa - Perjantai

Perjantain kunniaksi aivan uunituore musiikkivideo: Iisa ja "Perjantai". Iisan varmasti muistattekin Reginasta, eikös vaan? Videolla Iisan leikkisää kiehnäystä muunmuassa Master of Puppets t-paidassa.

14. elokuuta 2013

Väinö Tuonela & Kerettiläiset - Näillä main, viime aikoina

Postilaatikostamme löytyi taas vihje uudesta kotimaisesta musiikkivideosta joten laitetaanpa jakoon. Vuorossa Väinö Tuonela & Kerettiläisten "Näillä main, viime aikoina" ja vaikka video onkin suht minimalistinen ja yksinkertainen, on sen lopussa hieno pay off joten kannattaa kuunnella ja katsella loppuun asti!

13. elokuuta 2013

Reino Nordin - Ei Lomaa

Ei lomaa koska työt jatkuu ja koulut alkaa. Pahoittelemme jos tämä seikka tulee nyt hierottua naamaan. Hienosti musiikin kanssa rullaava video tosin, tuli tässä samalla mieleen.

9. elokuuta 2013

Lieminen - Tääl on Lieminen feat. Davo & Edu

Nyt jos milloin on aika nauttia party anthemeista kun vielä voi. Kollektiiviset kesälomat ovat tuotapikaa lähestymässä loppuaan ja moni joutuu katkolle ihan cold turkey arjen paluun ansiosta. Musiikkivideossa Olari mainittu, Area 21 reprazenin'!

5. elokuuta 2013

Stig - Viheltelen

Ammattimainen puumanmetsästäjä Stig jatkelee näin lomiltapaluuviikoilla vielä kesäfiiliksien välittämistä kansakunnallemme. Itse musiikkivideolla vaalitaan kesäisemmän pop-musiikin perinteitä sijoittamalla tapahtumat hiekkarannalle. Joo nyt ei ihan ole kyseessä mikään Venice tai Miami Beach mutta väliäkö sillä, hiekkaranta mikä hiekkaranta.

3. elokuuta 2013

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi - Titityy

Kesähelteiden comebackin kunniaksi Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi visertää että "titityy". Musiikkivideo herätti ainakin allekirjoittaneissa audiovisuaalisia mielleyhtymiä slacker-estetiikkaan ja mieleen tupsahti esim. Pavement.

1. elokuuta 2013

Kotiteollisuus - Maailmanloppu

Kas niin vaihtui heinäkuukin elokuuksi jälleen. Monen mielestä se saattoi olla pienoinen maailmanloppu. Tämä Kotiteollisuuden uusi musiikkivideo on biisistä "Maailmanloppu", mutta se ei kerro elokuun alkamisesta.