31. joulukuuta 2016

The Hearing - Faint



The Hearing on palannut jälleen uuden singlen ja musavideon kera. Kenties sitä uutta albumia uskaltaa jo pikkuhiljaa odotella. Talvinen saunomisvideo tuleekin tarpeeseen, kun luntakaan ei ole vielä kunnolla saatu.

EDIT: "Faint" löytyy siis The Hearingin huhtikuussa 2016 julkaistulta toiselta albumilta.

30. joulukuuta 2016

Hulda Huima & Hitaat sekunnit - Heppa / Ei rokki vaan blues



Sattuipas kätevästi, että Hulda Huima & Hitaat sekunnit julkaisi jälleen uuden musiikkivideon. Nyt sai hyvän syyn jakaa samalla yhtyeen edellisenkin videon.

27. joulukuuta 2016

Eevil Stöö - Luurangon luut



No pitihän Eevil Stöön julkaista taas uusi musavideo joulun kunniaksi, koska Iso Vauva Jeesus. Ja kun Stöön luurangon luut on kyseessä, ne ovat tietenkin adamantiumia.

25. joulukuuta 2016

Jannike - I'm Still Missing You



Hyvät joulut toivotetaan tästä blogista tänä vuonna Janniken uuden singlen muodossa. Tässäpä siis musavideo "I'm Still Missing You".

23. joulukuuta 2016

Kap Kap - Underworld



Kap Kap on palannut uuden musavideon kera. Uusi biisi "Underworld" on tuttua psykedeelistä junnausta, kuten osasimme odottaakin.

22. joulukuuta 2016

Delay Trees - It's Not Who You Are



Delay Trees on valmistelemassa uutta albumia, joka ilmestynee ensi kevään aikana. Odotellessa saamme nauttia uudesta singlestä, joka julkaistiin alkuviikosta. Tuttu, helkkyvä kitarasoundi kuuluu odotetusti "It's Not Who You Are" -biisissä!

21. joulukuuta 2016

Pete Parkkonen - Kohta sataa



Loppuvuodelle saatiin vielä ihka aito "kohuvideo" Parkkosen Peteltä. Pete on kaikestä päätelleen löytänyt sisäisen (ja ehkä myös ulkoisenkin) Kim Kardashianinsa.

19. joulukuuta 2016

Hotelli Vantaa - Vikat Hitaat feat. Mäkki



Junon uusi projekti Hotelli Vantaa lataa korviin aikas stigmäistä poppailua. "Vikat Hitaat" pitää myös sisällään Mäkkin feattauksen. Pakko paheksua hieman sitä, että musavideota ei oltu kuvattu Vantaan Tulisuudelmassa.

18. joulukuuta 2016

Charlotte Someone ft. Lokka Vox - Jupiter, Venus And Mars / Murmured In Dreams



Videovihjausta pukkaa jälleen ja tällä kertaa jopa tupla-pläjäyksenä. Vuorossa Charlotte Someonen haikeat syntikkapoppailut "Jupiter, Venus And Mars" sekä "Murmured In Dreams". Mukana molemmilla biiseillä on Lokka Vox.

9. joulukuuta 2016

Ellinoora - Elefantin paino



Ellinooralta on tullut uusi single ja musavideo. Se on lohkaistu hänen albumiltaan Villi lapsi. Onkin näköjään ensimmäinen Ellinooran video tässä blogissa.

8. joulukuuta 2016

Haloo Helsinki! - Rakas



Haloo Helsinki! on saamassa vissiin uutta albumia ulos. Uutta singleä pukkaa vielä tähän hätään sekä hieman oudosti comeback konsertiksi tituleerattua keikkaa Tallinnassa. Ilmeisesti se, että käytät vuoden tai pari uuden albumin tekemiseen, luokitellaan nykyään "comebackiksi".

6. joulukuuta 2016

Evelina - Fuulaa ft. Julma H



Julma H:lla riittää kiirusta, sillä hän on ehtinyt myös Evelinan uudelle musavideolle. Tässä siis Evelina ja "Fuulaa".

5. joulukuuta 2016

Julma H - Muista syöttää sudet



Julma Henri eli Julma H pistää uutta videota pihalle. Mukana toisena tuottaja myös toinen Eurocrackääjistä eli RPK.

3. joulukuuta 2016

KÆSAR – Hitto Mikä Transsi



Sähköpotilaatikosta löytyi yleisövihje uuteen elektroniseen pop-musiikkiin eli Kæsarin viimeisimpään singleen ja musavideoon. "Hitto mikä transsi" ja sen mukaisesti myös semisti happoiset kuvitukset.

21. marraskuuta 2016

Avacia - Pirunhyrrä



Taas olisi esikoissingleä luvassa Turku Rock Academyn kasvateilta. Mitä veikkaatte, irtoaako yhtyeelle soppari eräältä suomalaiselta metalli-levymerkiltä ennen kuin ehtivät edes sanoa "sakara"?

20. marraskuuta 2016

Hellä Hermanni & Kylmät Väreet - Landella



Näin kaamoksen pahentuessa ollaan aika kaukana tämän videon fiiliksistä, mutta ehkä tästä on jollekin apua syysmasennukseen. Tässä siis Hellä Hermanni & Kylmät Väreet biisillään "Landella".

19. marraskuuta 2016

Pijall - Tuntematon Sotilas



Pijall on palannut takaisin kuvioihin uuden musavideon kanssa. Eiköhän sieltä saada vielä uutta albumiakin jossain välissä.

17. marraskuuta 2016

Sanni - Oo se kun oot (feat. Paperi T)



Sannin uudella singlellä ja musavideolla on mukana Paperi T. Mistään duetosta ei ole kuitenkaan kyse, Papru räpäyttää juuri ja juuri yhden säkeistön verran. Video on kyllä näyttävästi valaistu ja kuvattu.

12. marraskuuta 2016

Appiukko - Kallion kundi



Appiukko on täällä jälleen uuden, kiehtovan videosinglen kera. Uusi single ottaa suurennuslasin alle erään Suomen tutkituimmista luontokappaleista eli Kallion kundin.

10. marraskuuta 2016

Hanging Garden - Hereafter



Hanging Garden on julkaissut uutta musiikkia ja myös uuden musavideon. Gootisti viipyilevä "Hereafter" löytyy yhtyeen tuoreelta, samannimiseltä EP:ltä.

6. marraskuuta 2016

JVG, Elias Gould, MGI - Revolveri



Elokuviin survottujen biisien villitys kantaa näemmä yhä. Tällä kertaa JVG, Elias Gould ja MGI mainostavat jotain kotimaista leffaa.

5. marraskuuta 2016

Apina - Sokee



Pitäkäähän patalippiksistänne kiinni! Apinalta nimittäin pukkaa uutta matskua. Uusi albumikin varmaankin jo tekeillä, rohkenemme väittää.

30. lokakuuta 2016

Petos - Asian Ytimessä (feat. Jontti )



Petos julkaisi uuden albumin kuluneella viikolla ja kyyditti sen julkaisua myös uudella musavideolla. Asian ytimessä on myös Jontti.

27. lokakuuta 2016

Utunen - Peilipallot



Utunen palaa pitkästä aikaa uuden musiikkivideon voimalla. Kenties uutta albumiakin alkaa pian olla tuloillaan. Varoitus: Video sisältää miimikon.

26. lokakuuta 2016

Kyyn Eleet - Arkiavaruus



No nyt on randomia kamaa. Mut ei siin midist, ei tässä blogissa turhan usein julkaista kymmenminuuttisia teknovideoita. Tässä siis Kyyn Eleet ja "Arkiavaruus".

25. lokakuuta 2016

Lumottu Apina - Sä oot vapaa



Kohtalaisen ahkeraan singlejä ja musavideoita julkaissut Lumottu Apina palaa taas uuden videon kera. Esikoisalbumia taitaa olla näillä näkymin luvassa ensi vuoden aikana.

22. lokakuuta 2016

Disco Ensemble - Fight Forever



Disco Ensemble on taas käärinyt hihansa ja kiillottanut tatskansa – uutta singleä, uutta musavideota ja lopulta varmaan myös uutta albumiakin siis puskee! Tässä se ensimmäinen uusi siivu, "Fight Forever".

20. lokakuuta 2016

Rainbowlicker - Highscore



Rainbowlicker on julkaisemassa albumia tammikuussa 2017. Oheisesta kuvatallenteesta voitte seurata, miten testiryhmä reagoi albumilta lohkaistuun singleen, Highscoreen.

19. lokakuuta 2016

Pariisin Kevät - Hei mä soitan sulle ihan kohta



Hei Pariisin Kevät soittaa sulle ihan kohta uuden singlensä. Painat vaan tosta videoikkunasta playtä. Just noin.

12. lokakuuta 2016

Delay Trees - Brightest Eyes



Delay Trees valmistautuu pikkuhiljaa uuden "Let Go" -albumin julkaisuun. Sen ensimmäinen singlelohkaisu ja musiikkivideo on katsastettavissa ohesta.

30. syyskuuta 2016

Green Light District - White Lies



Emergenza-bändiskabassakin pärjänneeltä Green Light Districtiltä pukkaa ulos tuoretta musavideota. Tässäpä siis komeasti kuvattu "White Lies".

29. syyskuuta 2016

Dynamo´ - Helsinki-Hollywood



Sähköpostilaatikossa odotti jälleen videovinkki ja tällä kertaa vihjaistiin Dynamo'n uudesta musavideosta. Kyseessä on ensimmäinen single yhtyeen ensi vuonna ilmestyvältä esikoisalbumilta.

23. syyskuuta 2016

Kube - Plug



Uutta Kuben videota pukkaa. Biisi on "Plug". Ja jos tämän vuoden suosituin musavideotrendi oli jäänyt vielä epäselväksi, niin se lienee ollut videon kuvaaminen eräiden somepalveluiden kuvafilttereiden läpi.

22. syyskuuta 2016

Underwater Sleeping Society - Chemical Trails



Underwater Sleeping Societyn uusi albumi ilmestyy vihdoin noin kahden viikon kuluttua. Eka single lohkesi jo varmaan vuosi sitten, mutta nyt on toinenkin single ja myös musavideo saatu pihalle.

21. syyskuuta 2016

The Holy - Can't Remember Your Name



The Holyn loistavalta esikois-EP:ltä on nyt saatu ulos jo kolmas musiikkivideo. "Can't Remember Your Name" biisi koskettaa entistäkin enemmän tämän nostalgiaa tihkuvan videon kanssa.

20. syyskuuta 2016

Ninni Forever Band - Tappaja



Ninni Forever Band lataa melkoisen laidallisen tällä uudella musavideolla. Biisin nimi on Tappaja, ja aikas tappaja biisi on myös kyseessä. Ja video.

19. syyskuuta 2016

Cityman - Hold On



Cityman käy uudella "Hold On" -videollaan siellä kaikkien cityjen cityssä! Katso ja hämmästy!

18. syyskuuta 2016

Pusuki - Särkynyt illuusio



Sähköpostilaatikosta löytyi vinkkaus musavideoon, joka oli ikävästi kesällä päässyt tutkamme ohi. Tässäpä siis Pusuki ja musavideo kappaleesta "Särkynyt illuusio".

12. syyskuuta 2016

Death Hawks - Dream Life, Waking Life



Death Hawksin uusi musavideo on virkistävän happoinen trippi. "Dream Life, Waking Life" biisi on lohkaistu yhtyeen Sun Future Moon -albumilta.

11. syyskuuta 2016

Megamega - Leiju ja lennä



Megamega palaa uuden singlen ja musavideon kera. Meno jatkuu edelleen pirteän, elektronisen disko-popin tahdissa.

10. syyskuuta 2016

Poets of the Fall - Drama for Life



Poets of the Fall julkaisee syyskuun lopulla uuden albuminsa, Clearview. Ensimmäinen single kyseiseltä albumilta on "Drama for Life" ja sille on nyt saatu musavideokin.

8. syyskuuta 2016

Paleface - Palamaan (Pahan Kukat)



Palefacelta pukkaa uutta musavideota. "Palamaan (Pahan Kukat)" on näemmä myös musiikkia syyskuun lopulla julkaistavasta elokuvasta. Se on (kerrankin) harvinaisen selvästi ilmaistu videossa, joten ehkä Palefacen uusi single onnistuu markkinoimaan kyseistä elokuvaa.

7. syyskuuta 2016

NRJ Aamu - Radiounelmii ft. Teflon Brothers



Teflon Brothersilta ei voi nykyään välttyä missään. Miksiköhän en laittanut tätä tupla-mälliksi Stigin uuden videon kanssa...

6. syyskuuta 2016

Stig - Original Gigolo (feat Teflon Brothers)



Stig on saanut ilmoille uuden singlensä "Original Gigolo". Humoristinen musavideokin löytyy, kuten aina. Mukana menossa kukapas muu kuin Teflon Brothers.

5. syyskuuta 2016

Scarlet Blue - Teens



Scarlet Blue on julkaissut musavideon "Teens" kappaleestaan. Pienenä yllätyskäänteenä kuitenkin se, että yhtyehän on ruotsinsuomalainen. Ehkä tämän kerran? Mitä mieltä olette?

4. syyskuuta 2016

Love Sport - Mary, Gary, warehouse



No nyt on niin lo-fi, DIY ja slacker meininkiä ettei paremmasta väliä. Love Sportin uusi musavideo on myös ensimmäinen single tuloaan tekevältä uudelta albumilta. Muistoissaimme myös videolla ankarasti retuuteltu valkoinen Charvel-skitta.

30. elokuuta 2016

Poniajelu - Kaiun luo



Poniajelulta pukkaa jälleen uutta musavideota. "Kaiun luo" on jo toinen musavideo myöhemmin tänä vuonna julkaistavalta EP:ltä.

29. elokuuta 2016

ARPiA - Nuoruus



Rockyhtye ARPiA on julkaissut vaihteeksi uuden musavideon. "Nuoruus" on samalla yhtyeen esikoissingle ja single ilmestyi viime viikolla.

28. elokuuta 2016

Ville Ojanen - Caravan To Ohcejohka / Ensikosketus



Tällä kertaa tupla-pläjäyksellinen uusia musavideoita katsellaan ja kuunnellaan Ville Ojaselta. Molemmat biisit löytyvät tänä vuonna ilmestyneeltä Kameleontti-albumilta.

27. elokuuta 2016

Jonas And I - Liz / What You Do



Jonas And I on julkaissut peräti kaksi uutta musavideota kerralla. Molemmat videot ovat katsastettavissa ohesta ja ne kertovat yhden pidemmän tarinan.

24. elokuuta 2016

Tilhet, pajut ja muut - Täällä kaukana



Tilhet, pajut ja muut lohkaisevat ainakin vielä yhden musiikkivideon esikoisalbumiltaan. "Täällä kaukana" -video jatkaa pitkää kesäisten, tien päällä kuvattujen musavideoiden perinnettä.

22. elokuuta 2016

Aksim - Ghost Dog ft. Gettomasa



Aksim lähettää hikiset terveiset Jamaicalta uudella musavideollaan "Ghost Dog". Mukana menossa on myös Gettomasa suoraan Jyväskylän viidakosta.

21. elokuuta 2016

Crimsonic - Hide & Seek



Sähköpostilaatikostamme löytyi jälleen videovihje. Kyseessä on uusi tuttavuus Crimsonic ja heidän uusi musavideonsa "Hide & Seek" on tarkastelun kohteena.

18. elokuuta 2016

Tiisu - Sinkkuelämää



Tiisu tarjoaa uuden musavideonsa lisäksi uudenlaisen keinon löytää itselleen treffikumppanin. Kenties tulevilla videoilla nähdään sitten tämän videon jälkimainingeissa kohdanneita pariskuntia?

11. elokuuta 2016

Runoja ja Rusinoita - Am-am-ammattilainen



Runoja ja Rusinoita on ensi viikolla alkava uusi lastenohjelma Yleisradiolla. Ohjelman tunnuslaulusta on tehty myös musiikkivideo, jonka voi katsoa ohesta.

9. elokuuta 2016

RPK - Nälkä



Nyt on RPK:ta vaihteeksi ihan soolona. Uusi single "Nälkä" on nähtävissä ohessa musavideona ja lisääkin on luvassa myöhemmin.

7. elokuuta 2016

Stepa - Muksut



Stepa on julkaissut uuden singlen ja videon tulevalta albumiltaan. "Henget" ilmestyy sitten kun ilmestyy, joten siihen asti on tyytyminen oheiseen musavideoon.

6. elokuuta 2016

Negatiiviset Nuoret - Rakkaus On Pelkkää Painetta Palleissa



Negatiiviset Nuoret ovat vauhdissa jälleen uuden musavideon kera. "Rakkaus on pelkkää painetta palleissa" on biisin nimi, eikä jätä paljoa arvailun varaan sanoituksen teemasta.

3. elokuuta 2016

Heikki Kuula - Hoe



Teflon Brothersista tuttu Heikki Kuula on julkaissut taas uuden videon soolomateriaaliaan. Koska Teflon Brotherskin on niin ahkerasti uppoutunut sponsorien keräämiseen, aiomme kuvitella että tällä videolla oli myös lähiömarketin sponssi!

1. elokuuta 2016

Suora Lähetys - Tumma kaiho



Suora Lähetys on vaihteeksi julkaissut tuoreen musiikkivideon. Uusi video on tehty "Tumma kaiho" singlestä.

30. heinäkuuta 2016

Nollapiste feat. AT & Majuri - Ei mitään asiaa



Nollapiste on julkaissut uuden musavideon "Ei mitään asiaa". Kiinnostavan tarinallinen ja vauhdikkaasti kuvattu video vielä. Mukana myös feattaamassa AT ja Majuri.

26. heinäkuuta 2016

Gettomasa - Pelaat ittees feat. Rekami



Gettomasalta on ilmestynyt jälleen uusi musavideo. "Pelaat ittees" -singlellä on mukana myös Rekami.

20. heinäkuuta 2016

Vesala - Älä droppaa mun tunnelmaa



Eilen nähtiin Miraa, tänään sitten vuorostaan Paulaa. Vesalan uusi musiikkivideo on "Älä droppaa mun tunnelmaa" -singlestä.

19. heinäkuuta 2016

Mira Luoti - Tunnelivisio



Mira Luoti on julkaissut ahkerasti musavideoita esikoisalbumiltaan ja nyt on vuorossa video Tunnelivisio-singlestä. Erityismaininta ja pisteet kotiin lähes corpse paint -henkisestä meikistä valituissa kohtauksissa.

18. heinäkuuta 2016

Satyagraha - Itselleen kun elää



Sähköpostilaatikkomme luukku on ilahduttavasti jälleen heilahtanut ja sen seurauksena pääsemme katsomaan ja kuulemaan Satyagrahan uuden musiikkivideon "Itselleen kun elää". Aika rehtiä suomirokkiahan tämä vielä on.

14. heinäkuuta 2016

Lauri Avaruudesta - Muusa



Katsojavihjeen perusteella pääsemme nyt tarkastelemaan uutta musavideota Laurilta avaruudesta. "Muusa" biisin perusteella uskaltaa toivoa jo seuraava julkaisua.

13. heinäkuuta 2016

MC Nöyrä vaimo & Eri parin kengät - Rakkauden runtelema raajarikko



MC Nöyrä vaimo ja Eri parin kengät pistivät jälleen ulos uuden musavideon. Tuore video on kuvattu ilahduttavasti hieman sissityyliin herättäjäjuhlilla.

11. heinäkuuta 2016

Saara - California



Saaralta ilmestyi jälleen tuore musavideo kohtalaisen uudelta EP:ltään. Tässäpä siis "California" ja toivon mukaan Kaliforniassa kuvattu video.

8. heinäkuuta 2016

Kasper - Mä täytän aikaa feat. Karin



Jos tällä Kasperin ja Karinin tuoreehkolla biisillä ja musavideolla ei irtoa kiireetöntä ja rauhallista tunnelmaa kesäiltaan niin jo on ihme. Tässä siis "Mä täytän aikaa".

6. heinäkuuta 2016

Sammal - Stormvarning



Seuraavaa kesämyrskyä odotellessa onkin hyvä katsella ja kuunnella Sammalen uusi musavideo. Ohessa siis kesäisen hämyinen "Stormvarning".

5. heinäkuuta 2016

The Holy - Ramses The Evil Brother



Voi pyhä Ramses mitä sieltä tulee! No uusi The Holyn musavideohan se sieltä. "Ramses The Evil Brother" on jo toinen videolohkaisu The Holyn elokuussa ilmestyvältä EP:ltä.

4. heinäkuuta 2016

MC Nöyrä Vaimo & Eri parin kengät - Selfietikku (Fuckable)



Sähköpostilaatikosta löytyi vinkki jo keväällä julkaistusta musavideosta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tässä siis MC Nöyrä Vaimo & Eri parin kengät biisillään Selfietikku.

3. heinäkuuta 2016

Kirosäe - Vapaus



Taas olisi vuorossa Turku Rock Academyn tuotoksia. Tällä kertaa katsotaan Kirosäkeen tuore musavideo "Vapaus".

1. heinäkuuta 2016

Tuuttimörkö - Kultainen linna



Tuuttimörkö on julkaissut uuden singlen. Uusi albumi ilmestyy ilmeisesti sitten joskus, mutta odotellessa on kuunneltavissa siis g-funkkaava Kultainen linna ja sen musavideo luonnollisesti ohessa.

30. kesäkuuta 2016

Maria Mono - Superkuu (Paratiisi 2.0)



Kesäinen kirmailu ja karaokevideoiden nostalgia ovat aika hyvät eväät kesäisen biisin kuvittamiselle. Maria Monon musavideo kappaleelleen Superkuu (Paratiisi 2.0) todistaa sen aika hyvin.

29. kesäkuuta 2016

Ameeba - TNT



Ameebalta on pitkästä aikaa ilmestynyt uusi musavideo. Ja TNT onkin erittäin vimmainen video ja erittäin tiukka biisi.

27. kesäkuuta 2016

Paleface - Emme suostu pelkäämään



Vaikka kaikenlaista on tapahtunut ja varmasti tapahtuu jatkossakin, Paleface ei suostu pelkäämään. Video kertoo harvinaisen selvästi, mitä Paleface ei suostu pelkäämään.

25. kesäkuuta 2016

Olavi Uusivirta - Kultaa Hiuksissa



Suomirock kuuluu ehdottomasti suomalaiseen juhannukseen. Siksi onkin hyvä syy katsella ja kuunnella Olavi Uusivirran uusi musavideo "Kultaa hiuksissa".

23. kesäkuuta 2016

Dalindèo - Slavic Souls



Dalindèo julkaisi uusimman albuminsa huhtikuussa. Nyt uuden Slavic Souls albumin nimiraidasta on saatu julkaistua myös viihdyttävä musavideo.

22. kesäkuuta 2016

Anu's Trio - Valtavat Tissit



Sähköpostilaatikostamme löytyi vaihteeksi taas vihje uuden musavideon suuntaan. Tällä kertaa vuorossa Anu's Trio ja kohtalaisen suoraviivaisesti nimetty biisi "Valtavat tissit".

20. kesäkuuta 2016

Malmö - Sun suulla



Ehkä se kesä ja aurinkoisemmat kelit sieltä nyt kohta tulevat jäädäkseen kun laitetaan Malmön uusi musavideo pyörimään. Mutta jos ei niin sitten tosiaan tyydytään tällä "Sun suulla" -videolla näkyviin kuviin.

18. kesäkuuta 2016

Poniajelu - Katupartiolainen



Poniajelu on julkaissut vaihteeksi uuden musavideon. Se on tehty käyttäen Snapchatin efektitoimintoja. Itse biisi, Katupartiolainen, kommentoi nykytilannetta Suomessa. Uutta EP:tä on luvassa loppukesästä.

17. kesäkuuta 2016

Hullu Elämä - Hullua Elämää



Hullu Elämä on julkaissut musiikkivideon "Hullua Elämää" biisilleen. Kotikutoinen ja kohtalaisen pienellä budjetilla tehty musavideo vakuuttaa toimivuudellaan, sillä lopulliseen videoon ei ilmeisesti ole kovin montaa leikkausta tarvinnut tehdä.

15. kesäkuuta 2016

Spigu - Heille kadut öisin laulavat



Spigun seuraava albumi ilmestyy syyskuussa, mutta sitä ennen saadaan esimakua uuden musavideon voimalla. Tässä siis komeasti kuvattu "Heille kadut öisin laulavat".

14. kesäkuuta 2016

Jepa & Likainen Bisnes - Kesämekko



Jepa & Likainen Bisnes on julkaissut uuden musavideon. Uuden biisin nimi on Kesämekko ja video on lisäksi kesäinen kuin mikä!

12. kesäkuuta 2016

Mira Luoti - Lähiölaulu



Mira Luoti on julkaissut nyt ahkeraan musavideoita single-lohkaisujen kylkiäiseksi. Uusin on Lähiölaulu, joka ei kuitenkaan taida olla klassisen PMMP-hitin eli Matkalaulun jatko-osa. Kyllä, näitä vertailuja tullaan tekemään vielä kauan.

11. kesäkuuta 2016

Avionin Prinssi feat. Jare - Vierivä kivi



Avionin Prinssin edellisestä musavideosta ei ole kovin pitkäkään aika, mutta nyt puskee taas uutta. Tällä kertaa mukana on myös Jare.

10. kesäkuuta 2016

Iida Niini - Laulu sydänsuruille



Iida Niini laulaa hyvin voimaantuneen voimapoppailun sydänsuruista. Siispä "Laulu sydänsuruille" musavideo on katsastuksessa tällä kertaa.

8. kesäkuuta 2016

Aivovuoto - Odotin että



Ulkomailla kuvatut musavideot ovat olleet viime aikoina kovasti muodissa suomalaisten hiphop-artistien ja -yhtyeiden keskuudessa. Aivovuodon uusi video, "Odotin että", jatkaa tätä kaavaa. Mikäs siinä kun jälki on näin häröä ja viihdyttävää.

7. kesäkuuta 2016

OK Cult - Watch What You Say



OK Cult on julkaissut uuden musavideon. "Watch What You Say" ottaa kantaa vihapuhetta vastaan, joten se todellakin joutaa tulla jaetuksi netissä. Uutta albumia on luvassa sitten syksymmällä.

5. kesäkuuta 2016

Saara - The Urge



Saaran maailmanvalloitukselle siunaantui valitettava hidaste taannoin ja sen seurauksena taisi vaihtua ainakin levy-yhtiö ja ehkä myös tuottajakin. Mutta nyt on jälleen uutta biisiä ja samalla uutta musavideotakin. Ja näin ekan kuuntelun perusteella uuden singlen kanssa suunta on lupaavampi.

4. kesäkuuta 2016

Neversayer - The Glass Song



Nyt olisi taas vinkatun videon paikka. Neversayer on tehnyt musavideon The Glass Song biisilleen. Tavallaan suht yksinkertaiseen videoon on saatu mukavasti eloa pienillä graafisilla lisäyksillä.

3. kesäkuuta 2016

Suomen Zorro - Anniina



Suomen Zorrolta on ilmestynyt uusi single. Kesäisen haikea biisi, Anniina, on saanut seurakseen vielä sopivan haikean musavideonkin. Tuore "Muistan sinut Maria" albumikin ilmestyi tällä viikolla.

2. kesäkuuta 2016

Biniyam - All Love feat. Manu Laudic



Biniyamin "The Abyssinian" EP:ltä on lohkaistu uusi musavideo All Love -biisistä. Mukana feattaamassa on Eva & Manu -yhtyeestä tuttu Manu Laudic.

1. kesäkuuta 2016

Päistikka - Aurinkoo!



Päistikka muistuttelee näin kesän aluksi uudella musavideollaan siitä, mistä kesässä yleensä on kyse eli auringon ottamisesta. Koska kohta se harmaa ja sateinen kesäkuu vastaa alkaa kunnolla.

30. toukokuuta 2016

Töölön Ketterä - Kipee (vier. Pianomies)



Töölön Ketterällä olisi taas uutta musavideota jaossa, joten katsellaanpa ja kuunnellaanpa se nyt tästä ajankuluksi. Uudessa "Kipee" biisissä on vierailijana Pianomies.

28. toukokuuta 2016

Stam1na - Elokuutio



Stam1nalta ilmestyi uusi albumi alkuvuodesta ja siltä on nyt saatu ulos taas uusi musavideo. Albumin nimikkobiisin Elokuution livehenkinen video palaa kuvamateriaalillaan keväisen Sakara tourin tunnelmiin.

27. toukokuuta 2016

French Films - Think It Over



Kesä tuli lopullisesti uuden French Filmsin musavideon myötä! Uutta albumia pukkaa lähitulevaisuudessa varmaan myös. Sitä ennen on kuitenkin ihan fyysinenkin single tulossa "Think It Over" biisistä.

26. toukokuuta 2016

Charlotte Someone - Farewell



Sähköpostilaatikon satoa katsellaan taas tänään! Charlotte Someonen "Farewell" soi melankolisesti ja ehkä hieman nostalgisestikin, kuten syntikkapopin usein kuuluukin soida.

25. toukokuuta 2016

Prinssi Jusuf feat. Musta Barbaari - Vuoden Mamu



Lihamyrskyn tumma toukokuu on yhä käynnissä ja sen viimeisin ilmentymä on Prinssi Jusufin ja Mustan Barbaarin uusi, yhteinen single "Vuoden mamu". Ohessa luonnollisesti tuore musavideo kyseisestä biisistä.

24. toukokuuta 2016

Jon Perla Negra – Quiero Hacer el Amor Contigo (Cover)



Sähköpostilaatikosta löytyi jälleen uusia musavideoita ja tänään on vuorossa Jon Perla Negra. Ohessa siis video cover-biisistä "Quiero el amor contigo".

23. toukokuuta 2016

Villa Nah - Stranger



Villa Nah on julkiassut pitkästä aikaa moneen vuoteen uutta musiikkia ja iloisena yllätyksenä myös musavideon uudelle biisilleen. Keikkojakin on kesän aikana luvassa. Toivottavasti luvassa on myös uusi albumi!

22. toukokuuta 2016

Plutonium 74 - Muistatko tämän laulun?



Plutonium 74 on julkaissut jälleen uuden biisin ja musavideon pikkuhiljaa valmistuvalta tulevalta albumiltaan. Innokkaimmat fanit voivat ilmeisesti edistää albumin valmistumista Basso-median verkkosivuilla löytyvästä äänestyksestä.

18. toukokuuta 2016

Negatiiviset Nuoret - Mutsi



Negatiiviset Nuoret murjottavat taas, koska Mutsi. Tällä uudella musavideolla nähdään myös Rähinän artisteja ryhmäterapiassa.

17. toukokuuta 2016

Appiukko - Hei hellitä vähän



Appiukko on julkaissut jälleen uuden singlen ja suureksi iloksi sille on myös tuotettu kaveriksi musavideo! Ohessa siis vauhdikas "Hei hellitä vähän" ja uutta albumiakin uskaltaa varmaan jo alkaa odottelemaan.

15. toukokuuta 2016

Eevil Stöö - Kolmannen silmän kyyneleet



Eevil Stöön "Iso vauva Jeesus" -albumin musavideoiden kavalkadi jatkuu. Tällä kertaa on vuorossa "Kolmannen silmän kyyneleet" ja kyllä tässä ollaan jo siinä uskossa, että ne loputkin uuden albumin biisit saavat vielä visuaalisen muodon.

14. toukokuuta 2016

Megamega - Aamuyö feat. MC Pyhä Lehmä



Megamega on julkaissut musavideon "Aamuyö" biisistään. Mukana menossa on myös Pyhä Lehmä. Reipasta discojytää näin viisu-viikonloppuun!

13. toukokuuta 2016

Puunhalaaja - Päivänkakkaroita



Puunhalaajalta on vihdoin ilmestynyt esikoisvideo viime vuonna ilmestyneen esikoisalbumin seuraksi. Anna Päivänkakkaroiden halata korviasi.

12. toukokuuta 2016

Underwater Sleeping Society - Hexagon Eyes



Uusi Underwater Sleeping Society -albumi on taas yhtä singleä ja musiikkivideota lähempänä todellisuutta. Albumia on lupailtu ilmestyväksi syksyllä, mutta nyt siis fiilistellään harvinaisen toimiva arkistofilmistä koostettu musavideo "Hexagon Eyes" biisille.

10. toukokuuta 2016

Lumottu Apina - Syyntakeeton



Lumottu Apina on julkaissut jälleen uuden musavideon. Tanssirockin parissa jatketaan tälläkin singlellä ja lupaileepa yhtye jo pikkuhiljaa esikoisalbumiakin.

9. toukokuuta 2016

Lasten Hautausmaa - Vilu vie



Lasten Hautausmaa palaa uuden albumin kanssa. Lausten Hautausmaa II julkaistaan toukokuun lopulla. Sitä ennen pääsemme kuitenkin katsastamaan uuden "Vilu vie" musavideon.

8. toukokuuta 2016

Avionin Prinssi - Niin Gimis On Stadi



Avionin Prinssiltä ilmestyi jälleen uusi musavideo. Uudella biisillä kuullaan stadin slangia. Tässä nyt seuraavaksi toivomme ja odotamme lisää murre-räppiä!

6. toukokuuta 2016

Erakossa - Nollaus



Katsojavihjeen pohjalta löytyi Erakossa-yhtyeen uusi musavideo. Ja ajankohtainen on biisin teemakin: kesäisten kelien ja erinäisten urheilukisojen keskellä tehdään tänäkin viikonloppuna varmasti useampikin nollaus.

5. toukokuuta 2016

Mira Luoti - Musta laatikko



Luodin Miralta on ilmestynyt jälleen uusi single ja musavideo. Nyt ollaan soundillisesti lähempänä sitä, missä Mira kunnostautui PMMP:ssä eniten eli hieman synkemmissä tunnelmissa ja post-punk -vaikutteissa.

4. toukokuuta 2016

Mikko Joensuu - Warning Sign



Mikko Joensuulta ilmestyi parisen vuotta sitten EP, mutta tällä viikolla herralta ilmestyy ihan albumimittainen julkaisu: Amen 1. Siltä on lohkaistu musavideona oheinen "Warning Sign" musavideo. Ja kaunis video vielä onkin.

3. toukokuuta 2016

Awake Again - Turning Point



Nyt olisi jälleen Turku Rock Academyn satoa tyrkyllä. Awake Again on julkaissut esikoissinglensä "Turning Point" ja sitä myöten myös uuden musavideon.

2. toukokuuta 2016

Tarja - No Bitter End



Tarjalta puskee uutta albumia ihan kaksin kappalein tulevan kesän aikana, joista ensimmäinen ilmestyy kesäkuussa. Sen ensimmäinen single on katsastettavissa oheisen musavideon muodossa.

1. toukokuuta 2016

Teflon Brothers - Lähiöunelmii ft. Mariska



Teflon Brothers esittelee uudessa musavideossaan lähiunelmiaan Mariskan kanssa. Videon toteutuksessa on aivan nerokas idea: laitetaan jengiä lip-synkkaamaan biisiä yhdysvaltalaisessa getossa. Lisäksi Mynthon tuotesijoittelua. Repesin.

30. huhtikuuta 2016

Eevil Stöö - Udon



Musavideotuotannollisesti ahkera Eevil Stöö on tuonut ilmoille jälleen uuden videon viimeisimmältä albumiltaan. Tällä kertaa vuorossa on Udon eli Iso Vauva Jeesus -albumin ensimmäinen raita.

29. huhtikuuta 2016

MGT & Ville Valo - Knowing Me Knowing You



Silläkin uhalla, että oheinen video ei ihan täytä uuden kotimaisen musavideon kriteereitä, laitamme tämän MGT:n ja Ville Valon Abba-tulkinnan jakoon. Ehkä se Valo ja videon tuotantotiimi on nyt sen verran kotimaista kuitenkin.

28. huhtikuuta 2016

Pajafella - Wasteman



Pajafella ei nimestään huolimatta taida olla innokas pajalla kävijä. Ehkä hyvä niin, sillä Mustalla Barbaarilla on se tontti vahvasti hallussa. Sen sijaan Pajafella on pajauttaja, josta esimerkkinä oheinen musavideo.

27. huhtikuuta 2016

Epelit - Mysteeri



Epelit ovat vauhdissa jälleen uuden musavideon kera. Asiaankuuluvan dementoitunut meno jatkuu edelleen, kuten odottaa saattoi.

26. huhtikuuta 2016

The Holy - This Will Be the Day That I Die



Viime vuonna upealla demolla hämmästyttänyt Holy Roman on vaihtanut nimeä The Holyksi ja levy-yhtiöksikin on valikoitunut Soliti. Uutta, ehkä jopa odotettuakin, singleä ja musavideota olisi nyt katsastettavissa!

24. huhtikuuta 2016

Versaille - Jotkut vielä tanssii



Kappas, Versaillelta pukkaa jo toista musiikkivideota tälle keväälle. Ohessa siis yhdellä otoksella kuvattu "Jotkut vielä tanssii".

23. huhtikuuta 2016

Mutka-Orkesteri - Muistipeli



Mutka-Orkesterilta on tullut jälleen musavideo. Se on toteutukseltaan hyvin samankaltainen kuin yhtyeen edellinen tässä blogissa nähty video. Mutta tässä kuitenkin uusi video "Muistipeli".

20. huhtikuuta 2016

Töölön Ketterä - Ludoo



Katsojavihjeen perusteella on syytä katsastaa Töölön Ketterän uusi musavideo "Ludoo". Öinen kierros Töölössä vie tietenkin grillille.

17. huhtikuuta 2016

Inariveljet - Jouduin kurja kulkijaksi



Inariveljien "Jouduin kurja kulkijaksi" olisi nyt tyrkyllä uuden musavideon kera. Kaunis ja tunnelmallinen videokollaasi pohjoisesta se onkin.

16. huhtikuuta 2016

Kube - Hima



Kas Kubelta pukkaa edelleen uutta musavideota viimevuotiselta albumiltaan "Purppura". Hienosti kuvattu ja ohjattu videohan tämä on ja Monspin faneille riittää paljon bongattavaa että ketä kaikkia tässä ohimennen vilahtaa.

15. huhtikuuta 2016

Gettomasa - Katumuksii



Gettomasan viimeisin albumi "Chosen One" ilmestyi aiemmin tänä keväänä ja on saanut suhteellisen paljon huomiota ihan valtakunnan päämedioita myöten. Luonnollisesti uutta musavideotakin on tyrkyllä, joten tässäpä "Katumuksii".

13. huhtikuuta 2016

Joanna - Kyyti



Tuntuuko siltä ettei etunimellään esiintyviä pop-artisteja ole vielä kuultu ja nähty riittämiin? Hyvä! Koska vielä löytyisi Joanna ja hänen uusi musavideonsa "Kyyti".

11. huhtikuuta 2016

The 69 Eyes - Dolce Vita



Kas perhana, vieläks The 69 Eyeskin on hengissä? No ei tietenkään kun on kyse Hesan vampyyreistä. Uutta albumia pukkaa pitkästä aikaa ja luonnollisesti myös gootti-estetiikkaa tihkuvaa uutta musavideota.

10. huhtikuuta 2016

Avionin Prinssi - Stadin Etsityin



Avionin Prinssi ja "Stadin Etsityin" musavideo ovat katsastuksessa tänään. Videossa nähdään runsaasti kiinnostavia visuaalisia kikkoja, kuten esimerkiksi taustaprojisoidut videonpätkät.

6. huhtikuuta 2016

Cold Pupu Sauna - Don't talk to the wolf



Happoista menoa on havaittavissa tällä Cold Pupu Saunan musavideolla. "Don't Talk to the Wolf" on singlen nimi ja mahdollisesti yhtyeen esikoisalbumin ensimmäinen irroitus.

5. huhtikuuta 2016

Yona - Nättii, eipä



Yonan odotettu hiphop EP ilmestyy vasta loppukesästä, mutta odotusta helpotetaan tuoreella singlelohkaisulla ja uudella musavideolla! Tässä siis "Nättii, eipä".

3. huhtikuuta 2016

Khid - Ikkuna



Khidin uusi "Ohi" albumi julkaistaan ensi viikolla ja sen puffaamiseksi on pistetty uutta musavideota "Ikkuna" biisistä ilmoille. Arvostukset videolle hyvistä pelivalinnoista!

31. maaliskuuta 2016

Ruger Hauer - Sekasin



Uutta musavideota ja singleä pukkaa taas Ruger Hauerilta ja messissä myös Iisa. Yhtyeen uusi albumikin ilmestyi hiljattain. Sen verran suurelle yleisölle suunnatulta kyllä kuulostaa jo tämä, että hätäisin voisi luulla Ruger Hauerin kärkkyvän Teflon Brothersin tontille... Paitsi että Pyhimys vaikuttaa molemmissa yhtyeissä eli never mind.

29. maaliskuuta 2016

Atomirotta - Älä huoli tyttö



Kas Atomirottaa pukkaa jälleen! Tämä uusi musavideo sisältää mielestämme sen verran kiinnostavaa animaatiota, että se olisi saanut olla itseasiassa ihan kokonaan toteutettu näin.

27. maaliskuuta 2016

Tommishock, Kalifornia-Keke - Ilmestyksiä ft. RPK



Tommishockin ja Kalifornia-Keken yhteinen julkaisu "Rotaatio" näytti nousseen juuri albumilistalle, joten laitetaanpa heidän tuore musavideo sen kunniaksi jakeluun. Mukana myös RPK.

26. maaliskuuta 2016

Mira Luoti - Puhu mulle hulluudesta



Mira Luodin toinen soolo-sinkku on saatu eetteriin musavideon kera. Miran biisi näyttäisi löytyvän myös videolla promottavasta kotimaisesta elokuvasta, joka ilmestynee kevään aikana.

25. maaliskuuta 2016

Big Pharma - Suburban Trap ft. Heikki Petrell



Big Pharma on taiteillut musavideoita eetterin jo komean liudan. Siksi kukaan ei varmaan ylläty että albumikin on vihdoin tulossa huhtikuussa. Tässä nyt kuitenkin "Suburban Trap" ja messissä myös Heikki Petrell.

22. maaliskuuta 2016

New Fashioned - Complete Me



Turku Rock Academyn satoa päästään korjaamaan taas vaihteeksi. New Fashioned on julkaissut musavideon "Complete Me" biisillensä. Oikein menevää jälkkipunkkista kitaran helkyttelyä tämä.

21. maaliskuuta 2016

Chestburster - Faces In The Rain



Nyt on taas luvassa hieman viihdettä rouheamman raasteen rouskuttajille. Doomahtavaa laajausta, hevirokkia ja blastbeattia à la Chestburster. Albumikin on jo ulkona.

19. maaliskuuta 2016

Prinssi Jusuf - Nauhat Auki



Prinssi Jusuf on jälleen vauhdissa uuden biisin ja musiikkivideon merkeissä. Nauhat auki musavideo henkii rivien välistä hyvinkin itseironista huumoria. Tai ainakin mun mielestä.

17. maaliskuuta 2016

Mørket - Kruunu



Mørket on julkaissut musiikkivideon biisilleen "Kruunu". Ylösalaisin olevia ristejä ja vuohenpäitä on muuten tälle videolle kertynyt kiitettävän paljon!

15. maaliskuuta 2016

View - Coldest Season



View pisti uutta musavideota kehiin jokunen viikko sitten joten nyt on korkea aika katsastaa se. Kun biisin nimi on "Coldest Season" niin silloin tietenkin somistetaan videota hiilihappojään avulla.

10. maaliskuuta 2016

Grateful Däd - Diktaattorin puhe



Iltapalaksi estradille saapuu vielä Grateful Däd ja esittää Diktaattorin puheen. Musavideo ja musiikkki molemmat ovat samoilla linjoilla kokeellisuutensa kanssa.

Mokoma - Mutta minulta puuttuisi rakkaus



Mokomalta putkahti vielä uusi musavideo noin vuosi sitten ilmestyneeltä Elävien kirjoihin albumilta. Paola Suhosen ohjaamalla videolla päästään ihastelemaan balettitanssia.

8. maaliskuuta 2016

Plutonium 74 - Aleksis Kiven kadulla



Aina yhtä hämmentävä Plutonium 74 palaa uuden singlen ja kuten ohesta näkyy, myös uuden musavideon kera. Uutta albumiakin on luvassa lähitulevaisuudessa.

6. maaliskuuta 2016

Laura Närhi - Supersankari



Laura Närhen sooloura jatkuu ja uutta singleäkin puskee taas ulos. "Supersankari" musavideo on myös pitkästä aikaa esimerkki ehkä jopa liiankin pitkälle konseptoidusta kuvastosta. Mutta onhan se kieltämättä silti näyttävä.

5. maaliskuuta 2016

Valtawirta - Vihreä valo



Valtawirta on julkaissut uuden singlen ja sille tietenkin myös musavideon. Kenties yhtyeeltä voidaan odotella pikkuhiljaa myös albumia kun noita singlejäkin on jo alkanut kertymään useampia.

4. maaliskuuta 2016

Ruger Hauer - Typerykset Jotka Polttavat Pilveä Avoautoissa



Paperi T ja Pyhimys olivat molemmat hyvinkin aktiivisia ja menestyksekkäitä viime vuonna. Tänä vuonna heidän menestys jatkunee uuden Ruger Hauer materiaalin siivittämänä. Siispä ohessa kokoonpanon uusin musiikkivideo.

3. maaliskuuta 2016

Iisa - Kaikki Mitä Et Sanonut



Iisalta puski jälleen uusi musavideo. Design-kodissa viipyilevä kamera-ajo sekä rumpuja soitteleva hämypoitsu oli kaikki mitä tähän musiikkivideoon tarvittiin.

2. maaliskuuta 2016

Eevil Stöö - Aivovamma



Eevil Stöö ei varmastikaan lepää ennenkuin jokaisesta "Iso vauva Jeesus" -albumin biisistä on musavideo tuubissa.

28. helmikuuta 2016

Gettomasa - Kuka



Gettomasa on julkaissut pitkästä aikaa uuden musiikkivideon. "Kuka" on luonnollisesti esimakua tuloaan tekevästä uudesta albumista.

27. helmikuuta 2016

Stam1na - Kuudet raamit



Uutta albumia uskaltaa jo odotella Stam1nalta kun kerta sen ensimmäinen singlekin on jo ilmestynyt. "Kuudet raamit" biisin musavideo on viihdyttävä ja teknisesti trendikäs 360° -pläjäys.

26. helmikuuta 2016

Negatiiviset Nuoret - Mä oon niin ruma



Suomiräppiä ja suomirokkia yhdistellään sujuvasti tässä Negatiivisten nuorten uudessa singlessä. "Mä oon niin ruma" kuvaa osuvasti teini-ikäisten ulkonäköpaineita toisiaan ja itseään kohtaan.

25. helmikuuta 2016

The Lone Madman - Soul Stillborn



Videovinkkiä on taas saapunut sähköpostilatikkoon, joten käydäänpä katsomaan The Lone Madmanin tuoretta musavideota. "Soul Stillborn" video on tummanpuhuva ruumistalkoo, jota hitaasti laahustava ja doominkatkuinen metallimusiikki tukee erinomaisesti.

24. helmikuuta 2016

Tähtiportti - Ihmeiden aika ei ole ohi



Esoteerinen elektronisen musiikin kokoonpano Tähtiportti on jälleen visuaalisesti raollaan. Tuore "Ihmeiden aika ei ole ohi" musiikkivideo heijastaa taas semmoista kuvastoa verkkokalvoimmelle, että sen sietää katsoa ehkä useammankin kerran ennen kuin kaikki yksityiskohdat saa sisäistettyä.

22. helmikuuta 2016

23:23 - Faraway Island



23:23 julkaisi hiljattain uuden musiikkivideon "Faraway Island". Eteeristä ja unelmoivaa indie poppia sekä kauniisti kuvattu ja kiireetön musiikkivideo on homman nimi. Kenties uutta albumiakin uskaltaa odotella pikkuhiljaa.

18. helmikuuta 2016

Stig - IT-mies



Useiden viestimien mukaan Stig aloitti toistaiseksi voimassa olevan albumi-lakon, mutta sehän ei missään nimessä estä uusia single-julkaisuja. Tässä siis IT-mies ja sen musavideo.

17. helmikuuta 2016

Epelit - Lamput sammuu ft. Mäkki



Epelit on julkaissut Mäkin kanssa uuden singlen ja sille myös luonnollisesti musavideon. Sopivan huuruisessa videossa palaillaan hetkeksi vielä osittain jouluisiin tunnelmiin.

16. helmikuuta 2016

Bizzyiam - Maan tavalla



Sähköpostilaatikosta löytyi jälleen musavideovinkki! Tällä kertaa vuorossa Bizzyiam ja hänen uunituore musiikkivideo "Maan tavalla" biisille.

15. helmikuuta 2016

14. helmikuuta 2016

Irina Björklund - Chacun prend soin de quelqu'un



Irina Björklund jatkaa ranskankielisen chanson-poppinsa julkaisemista ja nyt häneltä on ilmestynyt uusi musiikkivideokin. Ja niin, kai sitä chansonin kanssa täytyy kaitafilmi-filtteriä käyttää.

13. helmikuuta 2016

Ikinä - Terapiaa



Sakara Recordsin viimeisin artistikiinnitys on Ikinä. Heidän esikoissingle ja -video on tässä. Kiinnostavasti kyllä jatkuu Sakaran suomenkielisen metallin ja raskaan rockin linja.

10. helmikuuta 2016

The Hearing – Backwards



The Hearing julkaisee uutta materiaalia musiikkivideon ja digi-singlen muodossa. Uutta albumiakin on luvassa myöhemmin keväällä nyt kun uusi levy-yhtiökin (eli Solina) on löytynyt.

8. helmikuuta 2016

Jepa & Likainen Bisnes - Rumilus



Sähköpostilaatikostamme löytyi jälleen iloinen yllätys eli musavideovinkki! Tällä kertaa vinkattiin folkisti rokkaavan yhtyeen Jepa & Likaisen Bisneksen musavideota "Rumilus". Kyseessä on vielä yhtyeen esikoisvideo.

7. helmikuuta 2016

Muuan Mies - Näillä mennään (feat. Pietari)



Muuan Miehen uusi albumi ilmestyy ensi perjantaina ja juuri sopivasti ilmoille on myös saatu tuore musiikkivideo. Biisissä on mukana feattaamassa myös Pietari!

6. helmikuuta 2016

Olavi Uusivirta - Tanssit Vaikka Et Osaa / Anna Mulle Lovee



Nyt olisi tupla-pläjäys uutta Olavi Uusivirtaa. Jälkimmäinen videoista eli "Anna Mulle Lovee" jatkaa kaiken lisäksi ajankohtaista elokuvaan sidotun musiikin trendiä.

5. helmikuuta 2016

Reino Nordin - Puhu Vaan



Reino Nordin on julkaissut jälleen uutta musiikkia, mutta tällä kertaa uuden levy-yhtiön kautta. Uutta albumiakin on siis varmaan lupa odottaa lähitulevaisuudessa.

4. helmikuuta 2016

Paltsa-Kai Salama - Ran Out Of Love



Black Lizardista tuttu Paltsa-Kai Salama on pyöräyttänyt ulos soolobiisin tai esikoissinglen, mitä näitä nyt on. "Ran Out of Love" musavideolla hän myös pyöräyttää kätevästi vegekinkun.

2. helmikuuta 2016

Ella Lymi - Mulle käy



Elokuvasta ammennettujen musavideoiden parissa jatketaan tänäänkin. Tälllä kertaa vuorossa on Ella Lymi biisillään "Mulle käy" ja elokuva on helmikuun lopulla ensi-iltaan saapuva Äkkilähtö.

31. tammikuuta 2016

Von Hertzen Brothers - The Destitute ("The Look Of A Killer" Movie Edit)



Suomen AOR-lahja maailmalle eli Von Hertzen Brothers pukkaa vielä ainakin yhden uuden musiikkivideon viime vuonna ilmestyneeltä albumiltaan. The Destitute on mukana ensi viikolla ensi-iltaan saapuvassa "Tappajan näköinen mies" -elokuvassa. Ohessa siis musavideolle editoitu versio biisistä ja vähän leffamainontaa.

30. tammikuuta 2016

Lumottu Apina - Aamuyöt Grand Canyonin



Lumottu Apina on julkaissut jo toisen singlen keväämmällä ilmestyvältä esikoislabumiltaan. Tyylinä jatkaa yhdistelmä suomipoppia ja tanssimusiikkia.

27. tammikuuta 2016

Kap Kap - Pretty Near Here



Kap Kap julkaisi uutta vanhaa musiikkia. "Pretty Near Here" nauhoitettiin jo yhtyeen edellisen julkaisun sessioissa, mutta valmista tuli vasta hiljattain. Saatiinpa biisille vielä musavideokin.

23. tammikuuta 2016

JVG - Paluu tulevaisuuteen



Jaren ja VilleGallen uusimmalta albumilta on jo julkaistu kohtalainen liuta musavideoita, eikä loppua näy nytkään. Ohessa siis JVG:n tuorein video eli "Paluu tulevaisuuteen".

22. tammikuuta 2016

Khid - Maa jota ei ole



DJ Kridlokk/Khid on julkaisemassa uutta albumia Khid-nimellä kevään aikana. Sitä ennen katsellaan kuitenkin oheinen musavideo
"Maa jota ei ole" -singlelle.

20. tammikuuta 2016

LCMDF - Rookie



Le Corpsit julkaisivat uusimman singlensä Rookien joulukuun alussa ja nyt kyseiselle biisille ollaan saatu musavideokin nähtäville. Värikästä perus-LCMDF meininkä tämä video ja ledein koristellut tennismailat nähdään varmastikin vielä joskus jossain Tron-jatko-osassa.

19. tammikuuta 2016

Sakari Juntura - #unelma



Sähköpostilaatikostamme löytyi vaihteeksi taas musavideovinkki. Sakari Junturan video ja biisi "#unelma" sivaltelee some-julkisuudelle ja -ilmiöille.

18. tammikuuta 2016

Eevil Stöö - Tooni



Juuri kun sitä luuli ettei Eevil Stöö voi olla enää yhtään kovempi, kaivaa Stöö adamantium-luurangon kaapistaan ja droppailee Tony Montana -läppää. Suorastaan kihelmöivän jännää nähdä, miten tuleva albumi pärjää listalla.

17. tammikuuta 2016

Gasellit - Betoni-intiaani



Gasellit julkaisivat uuden videonsa "Betoni-intiaani", joka on varmaankin kuvattu heidän omalla salakeikallaan. Ja jos ei ole, niin olisi ehkä pitänyt olla salakeikka.

16. tammikuuta 2016

Jannike - Seven Emotions



Tässä blogissa aiemminkin kuultu ja nähty Jannike on julkaissut uuden musiikkivideon "Seven Emotions". Esikoisalbumiakin on kuulemma odotettavissa myöhemmin, mutta ajakohdasta ei vielä löytynyt tietoa.

12. tammikuuta 2016

Black Twig - 1998



Kevään aikana ilmestyy seuraava Black Twigin albumi. Sitä odotellessa esimakua tarjoillaan oheisen uuden musiikkivideon muodossa. "1998" on kuvattu kutakuinkin ajanmukaisella kalustollakin.

8. tammikuuta 2016

Mira Luoti - Pinnan alla



Mira Luoti on Paula Vesalan tavoin julkaisemassa tämän vuoden aikana sooloalbumia PMMP:n jälkeiseen maailmaan. Miran tuottajana ja biisintekijänä toimii kuulemma Arto Tuunela. Saas nähdä syntyykö Miran ja Paulan albumien välille ilmestyessään vielä kunnon kilpailu!

The Mystic Revelation of Teppo Repo - Kullankaivaja



Helmi levyt on laittanut pihalle musiikkivideollisen The Mystic Revelation of Teppo Repon musiikkia tänä vuonna ilmestyvästä elokuvasta "Luonto sisälläni".

6. tammikuuta 2016

Eevil Stöö - Tyyppaa viel



Eevil Stöö kehottaa meitä tyyppaa viel ennen kuin Stöön uusi albumi ilmestyy helmikuussa. Tämä sopii meille. Kyseessä jo kolmas musiikkivideo tulevalta pitkäsoitolta.

3. tammikuuta 2016

Evelina - Honey ft. Mikael Gabriel



Evelinalta on ilmestynyt musiikkivideo uuden singlensä kyydittäjäksi. Ja hyvin on vissiin toiminut kun Evelinan "Honey" on jo noussut tuoreella listalla singlelistan ykköseksi asti.

2. tammikuuta 2016

Chisu - Tuu mua vastaan



Chisulta puski uutta musiikkivideota joulukuun puolella. "Tuu mua vastaan" lienee lähinnä videosingle, sillä yli kuusi minuuttia kestävä single ei soisi yhdelläkään soittolistaa noudattavalla radiokanavalla. Ainakaan kokonaisuudessaan.

1. tammikuuta 2016

Aurora - Sä hiffaat ft. Keko Salata



Uusi vuosi ja uudet videot! Ta jotain sen suuntaista. Tämä Auroran uusi video on jollain salakavalalla tavalla aikas kasarihenkinen ja biisin syntikoista ja rytmistä tuleekin vielä salakavalammin mieleen... Modern Talking?