31. joulukuuta 2013

Stratovarius - Unbreakable



Vuoden 2013 viimeisen postauksen kyseenalaisen kunnian saa Stratovariuksen uusi musiikkivideo "Unbreakable". Kiertuefiilistelyä ja sen semmoista luvassa.

27. joulukuuta 2013

Nightwish - Romanticide (live)



Juuri sopiviksi joulumarkkinoille ilmestynyt live-albumi ja dvd -julkaisu "Showtime, Storytime" esittelee Nightwishin nykytilan. Tosiaan, niillähän vaihtui laulaja viime vuonna ja nytpähän tulee hänenkin suorituskykynsä katsastettua.

26. joulukuuta 2013

Isac Elliot - My Favorite Girl feat. Redrama



Isac Elliotin syntymäpäivän kunniaksi onkin erinomainen syy jakaa tämä teiniherran uutukainen musiikkivideo. Kyseinen biisi voi myös sisältää Redraman lähteen.

23. joulukuuta 2013

Jenni Vartiainen - Selvästi päihtynyt



Nimestä huolimatta nyt ei ole jaossa postuumisti julkaistu Leevi & The Leavingsin joululaulu vaan Jenni Vartiaisen uusi musiikkivideo. Uudet Kotimaiset Musiikkivideot haluaa kaikesta huolimatta toivottaa Hyvää Joulua, Synkkää Keskitalvea ja Onnellista Kwanzaa ihan kaikille musiikkimakuun katsomatta.

22. joulukuuta 2013

Rubik - We Are Like Fallen Leaves



Rubik heitti tänä viikonloppuna viimeiset keikkansa ikinä tai kunnes joskus tekevät reunionin. Tästä huolimatta bändi julkaisi nyt tuoreen musiikkivideon, joten viimeinen äänitejulkaisu saataneen vielä ensi vuoden puolella. En viitsi arvailla tuleeko sieltä albumi, EP vaiko single. Jotain kuitenkin.

21. joulukuuta 2013

Mikael Gabriel - Ykspuolista rakkautta ft. Heikki Kuula



Vihdissä Etelä-Suomessa on kuulemma golf-kenttä auki joulun pyhinä tänä vuonna, koska kelit ovat siihen sopivat. Surffauskelejä ei Etelä-Suomeen ihan taida olla luvassa, joten tyydytään katsomaan kun Mikael Gabriel ja Heikki Kuula käyvät surffailemassa ja skeittailemassa Kalifornian lämmössä.

20. joulukuuta 2013

Pete Parkkonen - Mitä minä sanoin



Mukavaa että Pete Parkkonen on muistanut olevansa olemassa. Taisi älytä käydä koulutkin loppuun. Jännittävää olisi tietää että miten ihmeessä levy-yhtiö on muistanut hänen olemassaolonsa. Peten albumit eivät muistaaksemme varsinaisesti lentäneet kauppojen hyllyiltä kuluttajien tykö, mutta ehkä tilanne on nykyään toinen. Muistaako nimittäin kukaan perintö-Idoleita viime kaudelta? Kyyniset niuhotukset sikseen, tämä biisihän taittuu jokatapauksessa oikein mallikkaasti suomalaiseen jälki-cmx rokki-skeemaan.

19. joulukuuta 2013

Asa Masa - Don Opas



Näin "keskitalven" aikaan onkin kiva palailla hetkeksi lähemmäs keskikesän fiiliksiä tämän Asan tuoreen musiikkivideon kanssa. Kesäkiertueen fiiliksiä sekä muuta kesäistä hortoilua luvassa kauniisti kuvattuna.

16. joulukuuta 2013

The New Tigers - Secondary City



Näin loppuvuodesta monet musiikkimediat ja levykaupat julkaisevat listoja vuoden parhaista julkaisuista yms. Kotimaisilla listoilla on useammallakin näkynyt The New Tigersin tänä vuonna julkaistua "The Badger" -albumia. Ulkomaisille listoille albumi ei ole tainnut vielä ennättää, sillä The Badger julkaistaan vasta hiljattain mm. Briteissä. Tämän julkaisun johdosta on myös saatu tuoretta musiikkivideota linjoille.

15. joulukuuta 2013

Uniikki - Naiseni Mun feat. Ike



Kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi kuka tämän promo-videon viulut maksoi, vai jäikö? Uniikin lisäksi mukana menossa The Voicessa viime tuotantokaudella nähty Ike, joka parhaiten muistettaneen R. Kellyn "I Believe I Can Flyn" mukiloimisesta.

14. joulukuuta 2013

Scandinavian Music Group - Ei paniikkia



Scandinavian Music Group julkaisi kesällä uutta albumia ennakoivan singlen ja nyt sille on saatu seuraaja "Ei paniikkia". Äänimaailma uudessa singlessä on samanlainen kuin edellisessä, joten johtopäätöksiä tulevan albumin soundista joku saatta jo uskaltaa tehdä. Mistään vanhan kierrättämisestä ei siltikään ole ainakaan allekirjoittaneen mielestä kyse, vaan halusta kehittyä jälleen uuteen suuntaan.

13. joulukuuta 2013

Stig - Niks ja naks



Viikonloppu on täällä taas joten tästä vähän asiaankuuluvaa hieman tragikoomista viihdettä á la Stig. Taitaa olla jo toinen single kyseessä Stigin viimeisimmältä iskelmäpop-albumilta.

12. joulukuuta 2013

V.C. - Roy M.



Aina toisinaan on hyvä tarkastaa pohjoismaisen elektronisen funkin eli skweeen nykytila. Tämä oheinen tuore musiikkivideo ajanee sen asian paremmin kuin hyvin. Ei suositella katsottavaksi liian kovassa krapulassa.

11. joulukuuta 2013

Matti ft. Roinatan - Roju



Jos Mustan Barbaarin lihasmassan kasvattamiseen tähtäävässä musiikkivideossa oli urheilullinen ja luomuinen tunnelma niin tämä video vuorostaan tihkuu G- ja steroidi-romantiikkaa. Ei kuitenkaan ihan tosissaan.

10. joulukuuta 2013

The Hearing - George As A Boy



The Hearing on ehtinyt jo julkaisemaan toisen musiikkivideon Dorian -albumiltaan. Tunnelmallisella musiikkivideolla nähdään moderneja pakanallisia rituaaleja (oletettavasti) pääkaupunkiseudun betonipyhätöistä. Mystisinä kohokohtina mainittakoon kynttiläfallos, sählymaila, IKEAn kuitumuovikassi ja SVT:n Teletext -sivut.

9. joulukuuta 2013

Eurocrack - O L E N I I N K U O L E T feat. Khid, Ameeba, Klommo



Jos kaipaat pimeneviin talvi-iltoihin lisää tunnelmaa, on Eurocrackillä juuri sinulle uusi musiikkivideo. Sen lisäksi voitte arvailla että onko kyseisin biisin nimi "Ole niinku olet" vai "Ole niin kuolet"...

7. joulukuuta 2013

Koria Kitten Riot - Between a Pillow and a Soft Place



Itsenäisyyspäivä tuli ja meni ja siitä voidaankin klopsutella aasinsiltaa pitkin katselemaan tämän vuoden yhtä visuaalisesti tyylikkäimmistä kotimaisista musiikkivideoista. Takasuoralla ohi jne. Koria Kitten Riotin albumia saadaan kaupoista sitten tammikuun puolella.

5. joulukuuta 2013

Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Palataan asiaan



On ihan hyvä alustaa tulevan albumin julkaisua huolella esimerkiksi julkaisemalla siltä useampia singlejä etukäteen. "Sallan ja Miron matka maailman ympäri" on julkaissut jo kolmannen singlen maaliskuussa 2014 ilmestyvältä albumiltaan. Ehtisihän sitä varmaan vielä neljännenkin singlen juuri albumin ilmestymisen aikoihin...

3. joulukuuta 2013

Kerkko Koskinen Kollektiivi - Hoosianna



Tämän videon ajankohtaisuus olisi ehkä ajoittunut parhaiten viime sunnuntaille, mutta koska video julkaistiin vasta maanantaina niin menköön. Taattuun Kerkko Koskinen -tyyliin oheinen sovitus on myös oppikirjaesimerkki lievästä ylisovittamisesta. Ei että se sinällään haittaisi, se on kuitenkin Kerkon työtä.

2. joulukuuta 2013

Pariisin Kevät - Mielikuvituksen tuotetta



Pariisin Keväältä on jälleen ilmestynyt musiikkivideo, joka on (ilmeisesti) kuvattu Amerikan Yhdysvalloissa. Videossa Arton taustabändi on ovelasti korvattu nukeilla ja samalla on myös viekkaasti säästetty matkustuskuluissa kun koko bändiä ei ole tarvinnut kyyditä aavikolle nääntymään. Sen lisäksi "mielikuvituksen tuotetta" jne.

1. joulukuuta 2013

Anni - Sneakers



Nyt ensimmäisen adventin kunniaksi jotain ihan muuta. Ei jaksa vielä yhtään joulua, niin viedään ajatukset muualle sunnuntaihin sopivalla erikoiskahvi-jatsilla. Take it away Anni!

30. marraskuuta 2013

Amanda - My House / My Favourite Drug



Lauri Ylösen soolo-proggis on vaihtanut nimeksensä "Amanda". Jos joku muukin oli aiemmin tänä vuonna ihmeissään Laurin esiintymisestä eräässä musiikkigaalassa (en oikeasti muista oliko se UMK vai Emma-gaala vai peräti The Voicen finaali tjsp) robottipuku päällä ja ego syvälle syntikkaan kätkettynä, niin ehkä asiaan alkaa näiden parin musiikkivideon myötä tulla tolkkua. Toinen on uunituore ja toinen kesältä, mutta aikoinaan missattu.

29. marraskuuta 2013

Stereo 8000 - Magnet



Urkupunkrock credibiliteetti on nyt käännetty ainakin yhteentoista saakka kun Anssi 8000 ja Maria Stereo palaavat uuden albumin kanssa ensi vuoden puolella. Tässä eka musiikkivideo tulevalta Stereo 8000 albumilta.

28. marraskuuta 2013

Heikki Helastinen - Joulu Sinkkuna feat. Musta-Pekkaruuska & Koditonmies



Pikkujoulukausi senkun kuumenee ja niiden tunnelmaan virittäytymisen kannalta optimaalisin party anthem vuodelle 2013 lienee ohessa. Aivan pakko on arvostaa musiikkivideossa käytettyä brechtiläistä lavastusta. Lisäpisteet myös Wham! -viittauksesta sanoituksessa.

27. marraskuuta 2013

Notkea Rotta & SMC Lähiörotat - Rottaradio



Notkea Rotta ja SMC Lähiörotat ovat julkaisemassa splitti EP:tä ensi vuoden puolella. Ohessa yksi yhteistyön hedelmistä musiikkivideon muodossa. Pakko arvostaa että kaikista sudenkuopista syvin eli Beastie Boysien "Sabotage" on kierretty kaukaa.

26. marraskuuta 2013

Michael Monroe - Stained Glass Heart



Michael Monroen uusi albumi jatkaa sinkkujen lohkomista itsestään ja ennenkuin ehditte rääkäistä että "kato Ändiki on täs messissä!" niin se on vain veistos.

25. marraskuuta 2013

Risto - Turvaluola



Ristolla on takanaan useamman vuoden tauko uuden materiaalin julkaisussa ja koska muut Viihdeimperiumin artistit ovat jo valitettavasti lopettaneet (tai toivon mukaan menneet vain turhan pitkälle tauolle), on Ristolla sitäkin suurempi velvollisuus Onnistua. Tämä ensimmäinen musiikkivideo lupaa ainakin jotain uutta ja ensimmäiset arvostelut uudesta "Risto II" -albumista antavat olettaa että velvollisuus on täytetty.

23. marraskuuta 2013

Oliver - Tervetuloa / Älä sano että rakastat mua



Tällä kertaa tupla-latingin tarjoilee suomirock-yhtye Oliver. Allekirjoittaneille kyseessä on täysin uusi tuttavuus, mutta internet tiesi kertoa että yhtyeen kolmas albumi on tämän vuoden aikana ehtinyt ilmestyä. Tässä siis "Tervetuloa" musiikkivideo kesältä ja tuoreempi "Älä sano että rakastat mua" kuvakollaasi.

22. marraskuuta 2013

Erin - Toiset mimmit



Erinin "Sä osaat!" -albumi menestyi ilmestyessään kesällä mukavanpuoleisesti, mutta vasta nyt on albumilta saatu tuutattua tuubeihin musiikkivideo! Odotus ehkä kannatti sillä kyseessä on salakavalasti dancehall-menolla varustettu biisi sekä video. #twerkkaus

21. marraskuuta 2013

Eläkeläiset - Humppaa veressä



Eläkeläiset eivät ole vieläkään jääneet eläkkeelle humpan louhimisesta tai kaatokännissä soittamisesta, joten katsotaan sitten heidän uusi video sitä odotellessa. Musiikkivideosta tekee hauskan sen humoristinen hotelli- ja ostos-tv -ulkoasu. Monelle se saattaakin olla ainoa hauskuuttava tekijä tässä kokemuksessa (tosin ei allekirjoittaneille). Tunnistaako muuten kukaan mistä biisistä tämä on humppailu? Me ei.

19. marraskuuta 2013

Iisa - S€ pyörittää



Iisan soolotuotantoa on tupsahtanut ulos jo toinenkin single, mutta tällä kertaa ei valitettavasti drum'n'bass -rytmin tahtiin. Vaikka hyvinhän tämä toimii näinkin. Ja videon youtube-kommenttien perusteella en ollut ainoa jolle tuli syntsa-soundeista positiivisia mielleyhtymiä The Curen "Lullaby" -biisiin.

18. marraskuuta 2013

Beastmilk - Death Reflects Us



Goottipostpunkrokkia soittava Beastmilk on saanut ensimmäisen musiikkivideonsa esityskuntoon ja se onkin menevä vhs-fiilistely tekstityksineen ja kuvakohinoineen. Loppuvuodesta näkyvin paikka nähdä Beastmilkiä on varmastikin Helldone festari.

17. marraskuuta 2013

Aivovuoto - V.U.O.H.I. / Hannibal / OK



Einon johdosta julkaisemme tänään tupla-mällin Aivovuotoa, kyllä kelpaa nyt pysytellä sisätiloissa! Aivovuodolta on pukannut juuri Vihaa karkkia EP ulos, joten Monsp-katalogi kompletionistit huomio!

16. marraskuuta 2013

PMMP - Korkeasaari


PMMP on saateltu telakalle, mutta koskas se muka olisi estänyt julkaisemasta uusia musiikkivideoita?!?! "Korkeasaari" on uudemmasta päästä "Matkalaulu" -albumille valituista uudelleensovituksista, biisihän kuultiin alunperin PMMP:n viimeiseksi jääneellä varsinaisella albumilla. Saa nähdä julkaistaanko tulevan Hitit-kokoelman ainosta uudesta biisistä vielä musiikkivideo vai oliko tämä jo viimeinen vetäisy.

15. marraskuuta 2013

Jukka Takalo - Me olemme vain töissä täällä

Jukka Takalon viimeisin projekti on ilmeisesti "Jukka Takalon Maakinen Mysteeri Trio". Projektin nimestä voi arvailla mihin suuntaan on päätetty kumartaa (Liverpooliin, tajuuks?). Jos innostuit niin "Maakinen Mysteeri Trio" albumi on jo ulkona.

14. marraskuuta 2013

Shine 2009 - Older


Shine 2009 palaa kuvioihin uuden junkka-biiteillä ryyditetyn singlensä ja varmasti kohta myös uuden albuminkin kera. Uuden singlen musiikkivideo tarjonnee Weedsinsä ja Breaking Badinsa katsoneille varmasti samastumisen kohteita.

13. marraskuuta 2013

Molly - If I Ever Grow Up


Jälleen on saatu Suomeen yksi uuden ajan tenavatähti lisää. Tosin The Voice of Kidsin voittanut Molly ei hänkään (onneksi) esitä iskelmää tai korsu-lauluja kuten tenavatähdet tekivät joskus "vanhoina hyvinä aikoina". Ja voi sitä ääneen lausumattoman ironian ja piilomerkitysten määrää, joka ensimmäisen "If I Ever Grow Up" singlen nimeen sisältyykään... Niinpä, sitähän se levy-yhtiökin kieltämättä miettinee, että mitäs sitten jos se Molly tuosta koskaan varttuu.

12. marraskuuta 2013

Timo Lassy feat. Anna Puu - Mielentilaa


Siitä ei ole montaakaan viikkoa kun viimeksi julkaisin musiikkivideon, joka oli sidoksissa uuteen kotimaiseen elokuvaan. No tässä tulee jälleen yksi sellainen lisää. Tällä kertaa ei ehkä mennä ihan itsestäänselvimmän ja populaareimman kaavan kanssa, mutta sitäkin kiinnostavammin ja inspiroituneemmin; Timo Lassy ja Anna Puu. Hyvin toimii!

10. marraskuuta 2013

Lasse Toimi - Herttaisin

Isänpäivän johdosta herttaisinta hissuttelua vähään aikaan tässä blogissa. Herkistykää siitä isät!

9. marraskuuta 2013

French Films - Special Shades

Tämänhetkisistä suomalaisista indie rock bändeistä French Films näyttää (Black Lizardin ohella) ehkä eniten siltä, miltä he myös kuulostavat. Niin ulkonäöltään kuin musiikkivideoiden kuvaukseltaan. Toivottavasti "Special Shades" nähdään kohta myös singlenä kun kerta sille on näin pätevä videokin tuotettu.

8. marraskuuta 2013

Robin - Erilaiset

Tämänpäiväisen Nenäpäivän ratoksi hämmästelkäämme Robinin Nenäpäivä-singleä. Kyseisen singlen tuotot saattavat mennä johonkin hyödylliseen tarkoitukseen, right?

7. marraskuuta 2013

Lauri Tähkä - Puolikas

Lauri Tähkä tarjoilee nyt semmoisen voimaballadin, että allekirjoittaneet itse asiassa hieman pettyivät kun musiikkivideon lopussa ei ollutkaan rankkasade-kliimaksia sadettimen alla. Tosin onko semmoista koskaan edes ollut missään klassikko-videossa?

4. marraskuuta 2013

Haloo Helsinki! - Carpe Diem

"Carpe Diem" on jo ties kuinka mones (eli neljäs) single "Maailma on tehty meitä varten" -albumilta. Musiikkivideona se on tyypillinen, ehkä jopa oikeaoppinen, "albumin todennäköisesti viimeinen single": se on sekoitus näyteltyä kuvakerrontaa ja kiertue/keikkailu-meininkiä. Juuri sopiva ratkaisu koska koko bändiä ei tartte tällöin buukata kuvauksiin tekemään promo-videota, jolla markkinoidaan albumia joka on jo myynyt platinaa ajat sitten.

2. marraskuuta 2013

Elastinen - Uus feat. Lauri Mikkola

"Lexus? Low rider Cadillac? Sun mutsis ajaa Lexuksella, mayn!" Näin ei varmastikaan keskusteltu tämän Elastisen uuden musiikkivideon pitchaus-palaverissa silloin kun päädyttiin Mersun ja Hondan sponsseihin. Ei siinä mitään, kyllä me täällä Uusissa kotimaisissakin voitais ottaa Mercedes-Benz vastaan ihan vaan mainos mielessä. *wink wink, nudge nudge* Mielellään automaattivaihteilla ja rättikatolla.

31. lokakuuta 2013

Gasellit - Heimo

No nyt on hiphop-musiikkivideossa kuvasto kunnossa: jenkkifudista, (melkein) Raiders-logo ja taustalla törröttävät "projektit". Gasellien "Aina" -albumi, jolta tämäkin biisi on irroitettu, ilmeistyikin jo tuossa viime viikolla.

30. lokakuuta 2013

Wends - The Dada Song

Vaikka tämä Wendsin musiikkivideo onkin menoltaan lähempänä teinipunkpoppia, onnistuu se silti yllättävän hyvin siinä mitä se yrittääkin. Tukka hyvin, musavideo hyvin.

28. lokakuuta 2013

Polarin Sieppari - Aika pysähtyy

Koska eilen päästiin oikein kunnolla rappioromantiikan makuun niin jatketaanpa samalla aiheella. Polarin Siepparin tuore musiikkivideo "Aika pysähtyy" tavoittaa osuvasti sen tunnelman, joka paikallisessa juottolassa yleensä vallitsee kun paikalla on lähinnä "kanta-asiakkaat". Kuriositeettina mainittakoon Aki Kaurismäen roolisuoritus baarimikkona kyseisellä videolla.

27. lokakuuta 2013

Ruger Hauer - Jenkem

Ruger Hauerin uusi musiikkivideo "Jenkem" pyrkii testaamaan ihan tosissaan YouTuben sisällönvalvonnan valppauden ja rajat tällä rappioromanttisella pläjäyksellään. Ja mikäs siinä, hyvä että joku sen viitsii tehdä.

26. lokakuuta 2013

Mokoma - Yksi

Kiertuefiiliksillä aiemminkin fiilistellyt Mokoma nostaa panoksia entisestään fiilistelemällä kiertue-elämää Japaninmaalla. Tämä jos mikä on perinteikästä musiikkivideo-romantiikkaa. Ja hyvin näytti Mokoma uponneen japanilaisiin hevareihin. "Yksi" on Mokoman tulevan EP/DVD combon nimikkobiisi.

25. lokakuuta 2013

Janna - Sä et ole hullu

Tällä hetkellä Suomesta ei varmasti puutu mainstream naisartisteja. Trendinä on kaiken lisäksi se, että lauletaan suomeksi. Oman esiintymiskielensä suomeksi on nyt vaihtanut Janna Hurmerinta. Tulos on katsastettavissa uudella "Sä et ole hullu" singlellä ja videolla. Jälleen kerran pääsemme ihastelemaan millaisissa lokaatioissa levy-yhtiöllä on ollut varaa käydä kyseinen musiikkivideo kuvaamassa.

24. lokakuuta 2013

22. lokakuuta 2013

The Hearing - Everyday

Jos tässäkin blogissa kuullut ja nähdyt yhtyeet "Pintandwefall" sekä "I Was A Teenage Satan Worshipper" saavat kiinnostuksesi heräämään, on The Hearing katsastamisen arvoinen projekti. Yhtäläisyyttä musiikillisesti ei ehkä ole, mutta tekijöitä on molemmista yhtyeistä. Tyylikkäästi kuvatun ja valaistun musiikkivideon biisille "Everyday" näet ohesta.

21. lokakuuta 2013

Jenni Vartiainen - Sivullinen

Jenni Vartiaisen tuorein single "Sivullinen" on mukana Dome Karukosken "Leijonasydän" -elokuvassa. Elokuviin naitetut singlet olivat vielä jokunen vuosi sitten hyvinkin yleistä kotimaisten elokuvien markkinoinnissa ja tuotteistamisessa. Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen on taas saatu hieman näkyvämpi esimerkki soundtrack-singlestä.

20. lokakuuta 2013

Jarkko Martikainen - Pidän tästä paikasta

Jarkko Martikainen lähestyy meitä uudella musiikkivideolla ja täten myös ennenpitkää uudella albumilla. Tuore video on kuvattu kaikille varmasti tutun supermarket-ketjun toistaiseksi tunnistamattomassa toimipisteessä; nehän näyttää kaikki lähes samalta muutenkin. Tuore single on tarkasti tuotettua suomirockpoppia.

19. lokakuuta 2013

The Lieblings - She Motorway

The Lieblingsin uusi video tuo live-videot nykyaikaan, sillä kyseessä on ensimmäinen instagram-videoista kokoon editoitu live-musiikkivideo. Ja hyvin on onnistuttu. Vastaavanlaisia tullaan varmasti näkemään lisää jatkossakin. Seuraava askel olisi The Beastie Boysin "Awesome; I Fuckin' Shot That"in kaltainen kokonainen konserttitaltiointi.

17. lokakuuta 2013

Krista Siegfrids - Can You See Me?

Edellisen Uuden musiikin kilpailun voittanut ja Suomea tämän vuoden Eurovision laulukilpailussa edustanut Krista Siegfrids palaa uuden musiikkivideon kera. Musiikkivideon on ohjannut Elias Koskimies, joka tunnetaan tällä hetkellä ehkä paremmin ohjaamastaan "I've Only Just Begun" -lyhytelokuvasta.

14. lokakuuta 2013

Sanni - Me ei olla enää me

Sannin tuoreessa musiikkivideossa päästään jännäämään että suoriutuuko artisti yhden otoksen videosta ilman dramaattista taukoa sekä sitä että onko kuvan pinnassa kiiluvat lens flaret tehty kuvaustilanteessa vaiko sittenkin jälkituotannossa.

13. lokakuuta 2013

Cheek - Parempi mies feat. Samuli Edelmann

Näinä aikoina, kun musiikkiteollisuus on muuttunut enemmänkin fiittaus-taloudeksi, on aina hämmentävää huomata että juuri kun luuli nähneensä kaiken, pystyvät eräät artistit edelleen tuottamaan WTF?-reaktion fiittaajavalinnoillaan. Cheek featuring Samuli Edelmann WTF?

12. lokakuuta 2013

Tuomo - Keep Looking Up

Suomen soul-miehistä ehkä tunnetuin eli Tuomo Prättälä on palaamassa taas hommiin. Tällä kertaa kuljetaan Sony Musicin kelkassa ja se näkyy (ehkä?) myös uuden musiikkivideon budjetissa. Video kun sisältää suhteellisen tyylikästä partikkeli-animaatiota.

9. lokakuuta 2013

Apocalyptica - Ludwig Wonderland

Tänä vuonna on juhlittu Richard Wagnerin syntymän 200-vuotis juhlavuotta ja Apocalyptica on päässyt juhlistamaan sitä Saksassa kesällä pidetyllä Wagner-tribuutti esityksillä, joissa Apocalyptican musiikkia on yhdistelty moderniin tanssi- ja näyttämötaiteeseen. Eli "totally not cirque du soleil goes metal", jos ilkeä haluaisi olla. Mutta ei olla ilkeitä. Ohessa kuitenkin konsertissa taltioiduista live-materiaalista editoitu musiikkivideo marraskuussa julkaistavalta uudelta Apocalyptica live-albumilta "Wagner Reloaded". Jossain vaiheessa lienee realistista myös odottaa video-julkaisua kyseisestä "Wagner Reloaded" spektaakkelista.

8. lokakuuta 2013

Medeia - Misery Prevails

Pienen tauon jälkeen on taas vaihteeksi luvassa hieman rouheampaa raastetta rouskuteltavaksi. Medeian uusi musiikkivideo aiheuttaa varmasti kaikissa Pantera-videonsa tuntevissa lämpimiä tuntemuksia ja muistikuvia vanhalla kunnon "kamera slabassa" -tyylillään.

7. lokakuuta 2013

Muuan Mies - Luominen

Reilu viikko sitten uuden "Mä olen iloinen" -albuminsa julkaissut Muuan Mies on vauhdissa jälleen! Tällä kertaa ihan vaan huvin vuoksi ja stop motion -animoidun musiikkivideon kera.

6. lokakuuta 2013

Herra Ylppö & Ihmiset - Lista Hämähäkkimiehen vihollisista

En tiedä onko Herra Ylppö uusi Mail-man, mutta jostain syystä hänen tuorein singlensä on nimeltään "Lista Hämähäkkimiehen vihollisista". Videolla ei valitettavasti nähdä Hämähäkkimiehen vihollisia. Se ei kuitenkaan estänyt Herra Ylppö & Ihmisten uutta albumia nousemasta tuoreella albumi-listalla sijalle kolme.

4. lokakuuta 2013

Paavoharju - Patsaatkin kuolevat

Sanasen viikonvaihteeksi meille riimittelee Paavoharju. "Patsaatkin kuolevat" musiikkivideo suositellaan nautittavaksi oikean lääkityksen kanssa.

3. lokakuuta 2013

Spigu & Kuristajat - Herra Tarkastaja

Spigu & Kuristajat tuntuvat kärsivän pienoisesta smurffi-bluesista kun tällä tavalla joutuvat herra Tarkastajaan vetoamaan. Itse musiikkivideolla pyöritään country ja blues kuvaston ytimessä kuutosten, käärmeiden ja syntien/syntisten keskellä.

1. lokakuuta 2013

Raappana - Sateen ropinaa

Nyt saatiin Suomeenkin oma twerkkaus-gate kun Raappanan uudessa musiikkivideossa nähdään dancehallin tapakulttuurille uskollisia musiikin tahtiin keinuvia naislantioita. Myrsky vesilasissa vaiko sateen ropinaa? Katso ja päätä itse.

30. syyskuuta 2013

Antti Railio - Ruostunut ankkuri

Edellisen installaation The Voice of Finlandista voittanut Antti Railio on saanut nyt voitolleen katetta ja pukannut ulos singleä tulevalta ensimmäiseltä sooloalbumiltaan. Aiemminhan hän on levyttänyt mm. power metal -yhtyeessä Celesty.

29. syyskuuta 2013

Koria Kitten Riot - The Lovers That You've Never Had

Koria Kitten Riot on ensi vuoden alussa julkaisemassa albumia ja siltä kuullaan nyt maistiaisena "The Lovers That You've Never Had". Kuten indiepoppailu-videoihin kuuluu, musiikkivideo sisältää mukavia fiiliksiä ja näppäriä kuvakikkoja.

27. syyskuuta 2013

Nancy - Tanger

Ei, tämä ei ole furry-kotivideo tai "Kaislikossa suhisee" -elokuvan traileri vaan Nancy-yhtyeen uusi musiikkivideo "Tanger". Eläin-fantasiaa on onneksi annosteltu kohtuudella, joten mistään kiusallisesta katselukokemuksesta ei ole kyse.

26. syyskuuta 2013

Gim Kordon - Ei ole helppoo

Jos olet aikeissa älähtää artistin nimestä, niin olet todennäköisesti lukaissut sen huolimattomasti. Uusi Soliti-labelin kiinnitys Gim Kordon pitää sisällään muun muassa "Hipsterin näköisen miehen" ja antaa Dinosaur jr. diggailunsa näkyä. Ja miksipä ei antaisi, sehän on erittäin suotavaa. Musiikkivideo on vhs-kuvanlaadullaan vahvasti tee-se-itse-henkinen.

25. syyskuuta 2013

Kolmas Nainen - Me ollaan ne

Kolmas nainen on comebackinsä tai reunioninsa jälkeen edennyt jo siihen vaiheeseen, että heiltä on jälleen tulossa uusi albumi. Albumilta on jo lohkaistu single ja kyseessä on tulevan albumin nimikkobiisi. Musiikkivideosta saa sellaisen kuvan että bändi on palannut juurilleen ainakin studion sijainnin suhteen. Musiikista sen sijaan en mene vannomaan.

23. syyskuuta 2013

Egotrippi - Hyvä hetki

Egotripin uuden albumin julkaisuajankohta lähenee uhkaavasti ja albumilta onkin lohkaistu jo toinen single. Nyt jos milloin on hyvä hetki jakaa kyseiselle singlelle tehty musiikkivideo. Albumin pitäisi ilmestyä ensi viikon loppupuolella.

22. syyskuuta 2013

Lauri Tähkä - Saat syttymään

Lauri Tähkä on tehnyt uuden albumin ja se julkaistaan ensi viikolla. Sitä promotakseen on häneltä ilmestynyt oheinen musiikkivideo ja nimellään varustetut naisten pikkuhousut. Lauri on nyt ainakin rehellisesti myöntänyt pääasiallisen kohderyhmänsä. Levyä ja pikkuhousuja voi jopa ostaa bundlena eräästä kotimaisesta levykauppa-ketjusta.

21. syyskuuta 2013

PMMP - Matkalaulu II

PMMP on menossa määrittelemättömän pituiselle tauolle. Ennenkuin jäädään odottelemaan sitä pakollista reunion-kesäkiertuetta, saadaan kuitenkin nauttia vanhojen PMMP-suosikkibiisien uusista tulkinnoista albumillisen verran. Tässäpä siis Matkalaulu II ja alkuperäisen Matkalaulun henkeä vaaliva musiikkivideo.

20. syyskuuta 2013

Sin Cos Tan - Limbo

Sin Cos Tanin edellisen albumin viimeisimmän singlen julkaisusta ei ole montaakaan kuukautta kun seuraava albumi on jo tuloillaan. "Limbo" on tulevan albumin ensimmäinen single ja sen video jatkaa yhtyeen näyttävien ja tyylikkäiden musiikkivideoiden jatkumoa totutulla tavalla.

19. syyskuuta 2013

Tuuttimörkö X Kube - #PÄIVI

KCMD mafia-yhteyksistään tuttu Tuuttimörkö on ottanut feattaajan kauniiseen käteensä ja dementoinut ilmoille biisin Päivi Räsäsestä. No tekihän Raptorikin aikoinaan Esko Ahosta biisin, mutta panokset ovat nyt jossain määrin korkeammat. Ja hei, nyt on hashtagitkin saatu kohdilleen! (terkkuja sinne Robinin videoon)

18. syyskuuta 2013

Constables - Ludovico

Jatketaanpa aiemmin tällä viikolla aloitettua linjaa toisellakin videolla. Constables on julkaissut musiikkivideon Bedroom Culture EP:n siivittäjäksi ja biisiksi videolle valikoitui "Ludivico".

16. syyskuuta 2013

Satellite Stories - Campfire

Jos pillifarkut ja leukaan asti napitetyt kauluspaidat ovat viime aikoina loistaneet poissaolollaan tässä blogissa, korjataan asia nyt kertaheitolla. Satellite Storiesin uusi albumi ja sen ensimmäinen single ovat tuloillaan ja ohessa siis musiikkivideo siivittämään kyseistä singleä. Komeasti kuvatun videon lopussa on jopa kalevalallinen loppuhuipennus, ehkä?

13. syyskuuta 2013

Viikate - Tervaskanto

Viikate on jälleen julkaisemassa uutta äänitettä ja sen seurauksena myös uutta musiikkivideota on tuotettu iloksemme. Videolla jatketaan tuttujen teemojen ja hyväksi koetun estetiikan vaalimista esim. karaoke-videon kuvanlaadulla ja tekstityksillä. Yhtyeen pitäisi ehkä julkaista tulevasta albumistaan erikoispainos, jossa bonus dvd sisältäisi koko albumin karaokena.

12. syyskuuta 2013

Muuan Mies - Tyttöni tumma

Koska syksy ei ole vielä kunnolla edes alkanut, ei haittaa vaikka vähän vielä fiilisteltäis kesäisemmissä merkeissä. Näin nimittäin Muuan miehen uudella "Tyttöni tumma" musiikkivideolla on vielä kesä käynnissä.

10. syyskuuta 2013

Jonna Tervomaa - Tikapuut

Jonna Tervomaan edellisestä esiintymisestä tässä blogissa ei ole montaakaan viikkoa, mutta mikäs siinä jos tulevalla albumilla on kerta materiaalia jota kelpaa musiikkivideoin promota. Sivuhuomautuksena mainittakoon että eipä tule mieleen viimeajoilta toista musiikkivideota jossa olisi siivottu.

6. syyskuuta 2013

Okko Nuotio - We're Still Running

Jos uusi Underwater Sleeping Society -materiaali antaa vielä odottaa itseään, on kyseisen yhtyeen Okko Nuotio julkaisemassa soolomateriaalia syyskuun aikana singlen verran. Ohessa musiikkivideo kyseisestä singlestä. Albumi on luvassa ilmeisesti ensi vuoden puolella.

5. syyskuuta 2013

HIM - Into The Night

HIM:iltä on ilmestynyt jälleen musiikkivideo uusimmalta albumiltaan. Ja nyt pääsemme todistamaan hieman harvinaisemman näyn: Ville rokkailee videolla kitaran kanssa. Sen lisäksi kaaputädit askartelevat tiilistä.

4. syyskuuta 2013

Reckless Love - So Happy I Could Die

Hanoi Rocks Kids on taas julkaissut uuden videon jossa on otettu mallikkaasti oppia Coldplayn edellisen albumin koko graafisesta ohjeistosta. Vince Neil jr. vakuuttaa olevansa niin onnellinen että voisi kuolla pois, mutta taitaa vaan lupailla lämpimikseen.

3. syyskuuta 2013

Robin - Boom Kah ft. Mikael Gabriel, Uniikki

Robinilla on selvästi tullut kesän aikana pituutta lisää pienen viivottimen verran, joten lauluraidalta on pitchiäkin voitu vetää alas saman verran. Robin-junan kyytiin on nyt myös noussut Rähinä Recordsin tuoteportfolio, joka varmasti näkyykin kasvaneena liikevaihtona vuoden kolmannella kvartaalilla. Itse musiikkivideo on ajan trendien mukainen, joskin kuvassa näkyvien iskulauseiden edestä puuttuu sosiaalisen median kuluttajia aktivoivat hashtagit.

2. syyskuuta 2013

Poisonblack - Home Is Where The Sty Is

Viimeksi kun muistan kuulleeni Poisonblackistä, muisten sen olleen jonkinlaista gootti-heviä. Nyt meille kuitenkin tarjoillaan tuore musiikkivideollinen rock radio -rokkia äijä-sikailulla höystettynä.

1. syyskuuta 2013

DJ Polarsoul - Ei Kompromisseja feat. Asa, Jodarok, Paperi T

Tuoreella albumilistalla neljäntenä debytoinut DJ Polarsoul tarjoilee meille nyt tuoreen musiikkivideonsa. Videolla mukana koko feattaaja katras.

31. elokuuta 2013

Jenni Vartiainen - Junat ja naiset

Jenni Vartiaisen uudessa musiikkivideossa on kaikkea: värikästä pölyä tai savua, ketjuja, kauhuelokuva leikkauksia ja Sigur Rósin takapiha.

29. elokuuta 2013

Disco Ensemble - Too Much Feeling

Disco Ensemblen uusi musiikkivideo on toteutettu crowdsourcingin avulla, eli yhtyeen fanit ovat kuvanneet ja lähettäneet omia fiiliksiään ko. biisistä. Liika on kuitenkin liikaa ja siksi liiat fiilikset on leikelty pois ja parhaista paloista on koostettu tämä musiikkivideo.

28. elokuuta 2013

Noah Kin - You Never Asked

Noah Kiniltä on ilmestynyt uusi musiikkivideo ja on tyyliltään ns. "tilitysvideo". Tyylikkäästi kuvatun videon kuvauspaikkoja voi yrittää arvuutella horisontissa näkyvistä landmarkeista.

27. elokuuta 2013

Pariisin Kevät - Odotus

Pariisin Kevät on syksyn aikana julkaisemassa uutta albumia ja "Odotus" on sen ensimmäinen single. Tyylikäs musiikkivideo sisältää vampirismia ja sen mukaisesti myös gorea, joten heikkohermoisia on nyt varoitettu.

25. elokuuta 2013

Pikku Kukka - Päivät, jotka vietän kanssasi

Pikku Kukalta on kohtapuoliin ilmestymässä uusi albumi ja sen ensimmäinen single on "Päivät, jotka vietän kanssasi". Teatraalista pop-musiikkia, jota kyyditetään taidekoulu-musiikkivideolla. Toimii.

24. elokuuta 2013

Black Lizard - Thrill

Black Lizardilta pukkaa jälleen uutta musiikkivideota esikoisalbumiltaan, joskin hieman epävirallista tällä kertaa. Käsittelyssä "albumiraita" Thrill.

21. elokuuta 2013

Musta Barbaari - Salil eka salil vika

Kesän aikana terassilla kurkusta alas ryystetyt kalorit on syksyn lähestyessä syytä käydä pajalla haihduttamassa. Tahtotilan saavuttamisessa sinua auttaa juuri nyt Musta Barbaari motivoivilla riimeillään.

19. elokuuta 2013

Magenta Skycode - Treasure We Harbour

Viikonloppuna julkaistiin Magenta Skycoden tuore EP ja onpa siltä ehditty jo videokin lohkaisemaan kyytipojaksi. Jos yhtyeen edellistä albumia vaivasi pienoinen PMMP:ltä kuulostaminen (tosin ymmärrettävistä syistä), ei tämä kyseinen biisi aiheuta suoranaisesti liian voimakkaita déjà vu -fiiliksiä.

16. elokuuta 2013

Iisa - Perjantai

Perjantain kunniaksi aivan uunituore musiikkivideo: Iisa ja "Perjantai". Iisan varmasti muistattekin Reginasta, eikös vaan? Videolla Iisan leikkisää kiehnäystä muunmuassa Master of Puppets t-paidassa.

14. elokuuta 2013

Väinö Tuonela & Kerettiläiset - Näillä main, viime aikoina

Postilaatikostamme löytyi taas vihje uudesta kotimaisesta musiikkivideosta joten laitetaanpa jakoon. Vuorossa Väinö Tuonela & Kerettiläisten "Näillä main, viime aikoina" ja vaikka video onkin suht minimalistinen ja yksinkertainen, on sen lopussa hieno pay off joten kannattaa kuunnella ja katsella loppuun asti!

13. elokuuta 2013

Reino Nordin - Ei Lomaa

Ei lomaa koska työt jatkuu ja koulut alkaa. Pahoittelemme jos tämä seikka tulee nyt hierottua naamaan. Hienosti musiikin kanssa rullaava video tosin, tuli tässä samalla mieleen.

9. elokuuta 2013

Lieminen - Tääl on Lieminen feat. Davo & Edu

Nyt jos milloin on aika nauttia party anthemeista kun vielä voi. Kollektiiviset kesälomat ovat tuotapikaa lähestymässä loppuaan ja moni joutuu katkolle ihan cold turkey arjen paluun ansiosta. Musiikkivideossa Olari mainittu, Area 21 reprazenin'!

5. elokuuta 2013

Stig - Viheltelen

Ammattimainen puumanmetsästäjä Stig jatkelee näin lomiltapaluuviikoilla vielä kesäfiiliksien välittämistä kansakunnallemme. Itse musiikkivideolla vaalitaan kesäisemmän pop-musiikin perinteitä sijoittamalla tapahtumat hiekkarannalle. Joo nyt ei ihan ole kyseessä mikään Venice tai Miami Beach mutta väliäkö sillä, hiekkaranta mikä hiekkaranta.

3. elokuuta 2013

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi - Titityy

Kesähelteiden comebackin kunniaksi Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi visertää että "titityy". Musiikkivideo herätti ainakin allekirjoittaneissa audiovisuaalisia mielleyhtymiä slacker-estetiikkaan ja mieleen tupsahti esim. Pavement.

1. elokuuta 2013

Kotiteollisuus - Maailmanloppu

Kas niin vaihtui heinäkuukin elokuuksi jälleen. Monen mielestä se saattoi olla pienoinen maailmanloppu. Tämä Kotiteollisuuden uusi musiikkivideo on biisistä "Maailmanloppu", mutta se ei kerro elokuun alkamisesta.

30. heinäkuuta 2013

NEØV - Daydream City

Jos Coldplaysta aikoinaan sivallettiin, että he ovat musiikkia niille jotka itkevät suihkussa runkatessaan, antaa Neövin uusi musiikkivideo ehkä ymmärtää että nyt on kohderyhmänä "hipsterit jotka runkkaavat julkisesti kaupungilla". Mene ja tiedä... Tunnelmallinen ja hieno musiikkivideo kuitenkin kyseessä.

27. heinäkuuta 2013

Eurocrack - Kräkkäkränkkä

Eurocrack? Euro Crack? E U R O C R A C K ? Rakkaalla lapsella on monta kirjoitusasua, tai jotain. Raffia douppia on kuitenkin KoksuKoo eikun RoopeK eikun RPK... no kuitenkin kovaa kamaa on leikattu stäshistä! Onnekkaimmat saattoivat jopa löytää katukaupasta itselleen ison napin Eurocrackiä USB-tikun muodossa.

25. heinäkuuta 2013

Wolver - Ink'd

Jälleen on blogiamme lähestytty videovinkillä! Tällä kertaa kyseessä on rockyhtye Wolver musiikkivideollaan "Ink'd", jossa luonnollisesti joku saa vähän grafiikkaa nahkaansa.

23. heinäkuuta 2013

Jonna Tervomaa - Minä toivon

Jonna Tervomaalta oli salakavalasti livahtanut uusi musiikkivideo ohi blogimme sensoreiden, joten tässä se nyt on. Parempi vähän myöhään kuin ei milloinkaan.

21. heinäkuuta 2013

Tarja - Victim Of Ritual

Tarjalla (tai Tar-challa, riippuen siitä missäpäin maailmaa harrastatkaan warhammer figuurien maalaamista) pukkaa uutta musiikkivideota ja ensi kuun puolella myös albumia. Biisin nimi on Victim of Ritual ja näin napakasta biisin nimestä olisi Immortalin Demonazkin kateellinen. Itse video on tasavahvaa "xenonlampulla linssiin" menoa eikä biisikään ole yhtään hassumpi.

20. heinäkuuta 2013

Streak and the Raven - Ahora the Tipsy Queen

Onko syntsa post-punk + pukudraama = uusromantiikka? Sitä voi itse kukin miettiä tätä Streak & The Ravenin hienosti kuvattua musiikkivideota katsellessa.

19. heinäkuuta 2013

Vuk - The Split Side Sings

Näin viikonlopun kynnyksellä perjantaipäivät voivat käydä hieman veteliksi. Siispä taukojumppaa Vukin johdolla! Uutta albumia saadaan Vukilta eli Emily Cheegeriltä vielä odotella, mutta onpahan jotain uutta kuitenkin jo päästetty ilmoille.

18. heinäkuuta 2013

Kube - Lentokonetila

Kruisailuvideot ovat olennainen osa hiphop estetiikkaa, ja tässä Kuben videossa se tehdään vielä ilahduttavan esteettisesti.

16. heinäkuuta 2013

Teflon Brothers - Jee Jee ft. Mira Luoti

Jälleen yksi kesähitti-potentiaalinen musiikkivideo osui tutkaamme. Niin video kuin biisikin onnistuvat tavoittamaan sopivan hauskuuden tason.

14. heinäkuuta 2013

Scandinavian Music Group - Balladi 1

Scandinavian Music Group on jossain määrin kunnostautunut kesäisen musiikin tuottamisessa viimeiset ties-kuinka-monta albumia. On siis luonnollista että heiltä tupsahti kesäsingle markkinoille. Itse tosin koen uuden singlen vievän kuulijat takaisin yhtyeen varhaisimpien albumien tunnelmiin, mikä ei ainakaan allekirjoittaneita haittaa.

12. heinäkuuta 2013

Los Culitos - Treinta bajo cero

Jos olet sitä mieltä, että espanjaksi laulavia punk-bändejä on Suomessa liian vähän, niin onneksi asialle tehdään jotain. Tässäpä siis Los Culitosin tuore musiikkivideo.

11. heinäkuuta 2013

Talmud Beach - Time On Highway 5

Talmud Beach julkaisi riemuksemme tämän musiikkivideon noin kuukausi sitten. Video on suhteellisen lo-fi tuotannoltaan, mutta tunnelmaa riittää senkin edestä.

9. heinäkuuta 2013

Lau Nau - Valolle

Lau Nau laulaa oheisessa musiikkivideossa valolle. Olkoot tämä tunnelmallinen ja arktinen video samalla vähän vilvoittelua kesähelteille.

5. heinäkuuta 2013

Egotrippi - Mestaripiirros

Jos kesä ja lomat ovat ehkä hieman hidastaneet blogimme päivittymistahtia, niin ehkä laatu korvannee määrän. Tästä vähän uutta Egotrippi singleä sitten joskus ilmestyvältä uudelta albumilta. Itse musiikkivideo on kesäinen ja näyttävä kikkailu videoeditointiohjelmistolla.

29. kesäkuuta 2013

Amorphis - The Wanderer

Koska nyt on Tuska festivaali viikonloppu, uskotelkaamme että se on hyvä syy perehtyä Amorphiksen uusimpaan musiikkivideoon. Perusmeiningit kyseessä, mutta eipä siinä mitään.

26. kesäkuuta 2013

Black Lizard - Boundaries

Kesäisen helteisiin tunnelmiin vähän rantahiekkaa ja laineen liplatusta! Sen huomaa että Black Lizard on Fool's Goldinsa katsonut ja Jesus & Mary Chaininsa kuunnellut. Ei että siinä olisi mitään pahaa, päinvastoin!

24. kesäkuuta 2013

Sini Sabotage - Levikset repee ft. VilleGalle

Toivottavasti Teillä lukijoilla meni Juhannukset mukavasti ja selvisitte siitä vielä hengissä. Juhannuksesta vielä kevyesti humaltuneena voikin hyvällä omallatunnolla nautiskella tämän kesäbiisi-plöräyksen.

18. kesäkuuta 2013

Loistava Polku - Radiolaulu

Suomalaisia post-punk perinteitä on viime aikoina jatkettu useammallakin taholla ja yksi heistä on "Loistava polku". En tiedä onko biisin johdatteleva nimi toiminut radioiden soittolistojen laatijoille, mutta tässä nyt kuitenkin DIY-henkinen musiikkivideo biisille Radiolaulu.

17. kesäkuuta 2013

Samae Koskinen - Hyvä päivä

Jostain Egotripin ja Anssi Kelan välimaastosta Samae Koskinen toteaa itsevarmasti ja merkitsevästi että tänään olisi hyvä päivä. Musiikkivideokin tukee tätä hypoteesiä.

12. kesäkuuta 2013

The Lieblings - It's All Gonna Fall

Yksi ehdokas vuoden ärsyttävimmäksi, mutta siltikin jossain määrin pätevästi toteutetuksi musiikkivideoksi on tässä. Tuttuja naamoja bongattavissa myös.

11. kesäkuuta 2013

Isac Elliot - New Way Home

Toista viikkoaan albumilistan ensimmäisellä sijalla juhliva lapsitähti Isac Elliot olikin suomalainen artisti. Näin hyvin me skeptikot saadaan näpeillemme kun oikein epäillään. Musiikkivideossa kun ei ole Isacin itsensä lisäksi mitään suomalaista. Ei että sillä olisi mitään väliä kun meno on näin maailmanluokkaista tasoa.

8. kesäkuuta 2013

Elävät kuolleet elävät - Rahapussi

Pitkästä aikaa blogiamme on lähestytty videovinkillä! Siispä ohessa pulp scifiä ja fiftari campia tihkuva taidonnäyte artistilta "Elävät kuolleet elävät".

7. kesäkuuta 2013

Cheek - Jossu feat. Jukka Poika

Vuosittainen Kesäkumi-biisi on taas avattu ja asennettu kaikkien lisääntymisikäisten ja YLEn nuorisomedioita seuraavien yhteisen henkisen siittimen päälle. Pieni kohukin on jo ehtinyt nousta ja oheisen videon kommenttiboksi YouTubessa on oma luku sinänsä.

3. kesäkuuta 2013

Sans Parade - In A Coastal Town

Nyt on tilaisuus näin helteen keskellä vilvoitella henkisesti Sans Paraden muutaman kuukauden takaisella musiikkivideolla. "In A Coastal Town" on biisin nimi.

2. kesäkuuta 2013

Big Wave Riders - Life Is Art, You Wonder

Kesä ei loppunutkaan vielä yhden lämpimän päivään jälkeen, mutta voi niitä kesäfiiliksiä silti hakea esim. Big Wave Ridersien kaltaisilla nimillä. Musiikkivideotaidettako, ihmettelet?

1. kesäkuuta 2013

Redrama feat. A.J. McLean - Clouds

Kesän alkamisen ja koulujen loppumisen kunniaksi Redrama ja AJ haluavat puhaltaa pilvet pois valmistujaisjuhlistasi tai nurmikkokännäämisistäsi. Kesähitti ehdokas?

31. toukokuuta 2013

Rytmihäiriö - Olen kännissä

Suomen nuoriso; vaikka koulut loppuvatkin niin ei kannata ottaa mallia Rytmihäiriöstä ja olla liian kännissä. Tätä videota ei myöskään ehkä kannata katsella siellä toimistolla tai opinahjossa vaikka sen johdattelevasti näin keskellä päivää julkaisenkin.

28. toukokuuta 2013

Kalle Ahola - Madrid

Kalle Aholan sooloura saa jatkoa uuden albumin verran loppuviikosta ja kuinkas sattuikaan, tässä uusi musiikkivideo tunnettuutta kasvattamaan! "Madrid" ja etelä-Euroopan kaupunkimaisemia, olkaa hyvä.

26. toukokuuta 2013

Pintandwefall - Soundtrack for Obsession

Jo muutama kuukausi sitten ilmestyneeltä Pintandwefallin viimeisimmältä albumilta "Be My Baby" on lohkaistu uusi musiikkivideo. Video on indie-perinteitä noudattava stop motion video kuten tapaan kuuluu.

22. toukokuuta 2013

Children Of Bodom - Transference

"Rouheamman raasteen rouskuttajille" on tiedossa taas vakiohankinta Children of Bodomin uuden albumin muodossa. Julkaisuun on vielä parisen viikkoa joten katselkaa tätä siihen asti.

20. toukokuuta 2013

Muuan Mies - Jumitan

Huh, meinasi tämmöinen päästä livistämään ohi huomaamatta. Suosittelemme eritoten Viihdeimperiumin faneille.

19. toukokuuta 2013

Au Pair - Helvetissä nähdään

Jos koet jostain syystä tarvitsevasi puuttuvan linkin YUP:n ja CMX:n väliin, niin Au Pair mahtunee tähän väliin. Bändiä ei tosin nyt nähdä helvetissä vaan ikäänkuin-live-videossa.

18. toukokuuta 2013

Ruger Hauer - Iso paha susi

Uusi musiikkivideo Ruger Hauerilta. Tommi Korpela bongattu nimiosassa. Avainsanoina bingo, taxidermia ja Pellonpää.

16. toukokuuta 2013

HIM - All Lips Go Blue

Uutiset rapakon takaa kertoivat että HIMin uusi albumi oli pärjännyt ihan mukavasti ensimmäisellä viikollaan. Sen vuoksi onkin hyvä näyttää albumin ensimmäisen US- ja UK-singlen musiikkivideo "All Lips Go Blue".

11. toukokuuta 2013

Cola & Jimmu - Enigmatic / Brooklyn Girl

Nyt vedetään 1,5 litran pullo Colaa & Jimmua. Eikös kaksi lähes musiikkivideoiksi luokiteltavaa pätkää voidakin laskea yhdeksi kunnon musavideoksi? Paree voida!

9. toukokuuta 2013

Sin Cos Tan - History

Sin Cos Tan hemmottelee meitä uudella musiikkivideolla, joka saa Pepe Deluxén pojatkin vihreäksi kateudesta happoisuudellaan. Vuoden suomalainen musiikkivideo ehdokas potentiaalia tämä.

8. toukokuuta 2013

Murmansk - 123.4

Kolmannen albuminsa viime vuonna julkaissut Murmansk antaa uudessa musiikkivideossaan näytteen puukkohipasta.

6. toukokuuta 2013

Mikki Kauste - Onnellinen

Mikki Kauste laulaa olevansa onnellinen. Syytä ollakin, Mikiltä pukkaa albumia ulos kuluvan viikon aikana. Uutta Egotrippiä odotellessa...

3. toukokuuta 2013

Snow White's Poison Bite - Will You Meet Me In The Graveyard?

Snow White's Poison Bite tarjoilee meille nyt horror post hardcoreaan (tai jotain sinnepäin) lyric videon muodossa. Näin onnistuneella idealla toteutettuna lyric videokin menee kyllä ihan täydestä musiikkivideosta.

30. huhtikuuta 2013

J Riskit - HKI Kädestä Suuhun feat. Klommo & Khid

Hauskaa vappua! Tästä vapun kunniaksi musiikkivideo joka ei liity mitenkään vappuun: J Riskit & kumppanit "HKI Kädestä suuhun".

28. huhtikuuta 2013

Reckless Love - Night On Fire

Reckless Loven uusi "Night On Fire" musiikkivideo päättää "vientirock" teemaviikon. Käskivät lähettämään terkkuja kahdeksankymmentäluvulle. No eivät käskeneet mutta lähetetään niitä siitä huolimatta.

27. huhtikuuta 2013

Michael Monroe - Ballad Of The Lower East Side

Michael Monroesta on päästy nauttimaan niin eilen päättyneessä The Voice of Finlandissa kuin kohta julkaistavalla uudella soolo-albumillakin. Miken edellinen albumi sai jopa "vuoden albumi" -huomiota Brittein saarilla asti ja toivottavasti uusi albumikin menestyy sen mukaisesti.

24. huhtikuuta 2013

HIM - Tears On Tape

Vienti-rockin viikko jatkuu! HIM palaa jälleen kuvioihin uusien levy-yhtiöiden listoilla sen jälkeen kun sopimus Siren kanssa päättyi. Tässä ensimmäinen musiikkivideo HIMin piakkoin julkaistavalta uudelta albumilta.

22. huhtikuuta 2013

Disco Ensemble - Eartha Kitt

Lähes keinotekoisten teemaviikkojen sarja jatkukoon tässä blogissa. Nyt on vuorossa aikamoinen vienti-rock viikko. Sen aloittakoon Disco Ensemblen uutuuttaan hohtava musiikkivideo "Eartha Kitt", joka ei valitettavasti ole kollaasi Eartha Kittin suorituksista.

18. huhtikuuta 2013

K-X-P - Flags and Crosses

No nyt olisi ihan uunituoretta K-X-P musiikkivideota tarjoolla. Ja on vielä erittäin salonkikelpoinen.

17. huhtikuuta 2013

Arttu Wiskari - Ikuisesti kahdestaan

Arttu Wiskari haluaa olla sun kanssasi ikuisesti kahdestaan. Videollakin aimo annos sanomaa. Lienee musiikkivuoden tapauksia.

15. huhtikuuta 2013

Pikku Kukka - Jos ei sua täällä olisi

Kevät lähenee enemmän kuin uhkaavasti ja siitä päästäänkin ilmiselvää aasinsiltaa pitkin katselemaan Pikku Kukan "Jos ei sua täällä olisi" -musiikkivideota.

9. huhtikuuta 2013

Big Wave Riders - Move On (live)

Noin viikon kestänyt Soliti-spesiaalimme päättyy tänään tähän Big Wave Ridersin live-musiikkivideoon "Move On"-kappaleesta. Surffikelejä odotellessa.

7. huhtikuuta 2013

Delay Trees - Future

Tämän viikon Soliti-katsaus jatkuu edelleen ja nyt katsastetaan "Future" musiikkivideosta millaista Delay Treesillä oli tienpäällä viime syksynä.

5. huhtikuuta 2013

Cats on Fire - The Sea Within You

Cats on Firen "The Sea Within You" -videolla näkyviä kelejä odotellessa onkin hyvä katsella... noh niin... vaikka tämä kyseessä oleva musiikkivideo.

3. huhtikuuta 2013

Black Lizard - Dead Light

Uusien kotimaisten musiikkivideoiden pääsiäis-tauko tuli ja meni. Nyt voikin kevään aloittaa Soliti levy-yhtiön teemaviikolla. Tämä on täyttä sattumaa, mutta ko. yhtiön artistien tuoreita videoita nyt vaan on kerääntynyt julkaisulistallemme. Pidemmittä puheitta siis katsomaan Black Lizardin videota. Albumi ilmestyy tällä viikolla. Muoto ja idea on bändillä hallussa kuten kuvastokin. Mutta nähtäväksi jää että saavatko levymyyntiä haltuun.

26. maaliskuuta 2013

Raappana - Kylmä kivi

Ilmeisesti liskojen yötä voi seurata leijuvien tursasten päivä, jos Raappanan uutta "Kylmä kivi" musiikkivideota päättää niin tulkita. Katsotaan nyt.

24. maaliskuuta 2013

Lovex - Action

Lovexin pojat ovat näemmä löytäneet sisäiset Chester Benningtoninsa tai ainakin sisäiset Mike Shinodansa.

21. maaliskuuta 2013

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana - Julkinen sana

Vaikka Ricky-Tick levy-yhtiö taitaakin olla tätä nykyä telakalla, ei se onneksi tarkoita sitä etteikö Ricky-Tick rosteri jatkaisi uuden musiikin julkaisemista. Tästä jälleen esimerkkinä esim. oheinen Ricky-Tick Big Bandin musiikkivideo, jossa on aikamoinen "kuka kukin on" kattaus riimittelijöitä.

19. maaliskuuta 2013

Lost Society - KILL (Those Who Oppose Me)

Kas tässä heavy metal musiikkivideo niille hevareille, jotka asuvat vielä vanhempiensa nurkissa. Videon tarjoaa Lost Society.

17. maaliskuuta 2013

J. Karjalainen - Meripihkahuone

J. Karjalaisen uudelta albumilta lohkeaa nyt jo toinen musiikkivideo ja pahoittelemmekin tähän väliin että se ensimmäinen jäi jakamatta jostain hyvästä syystä, jota emme nyt tilan ja ajan puutteen takia jaksa edes keksiä. "Meripihkahuone" videota ei valitettavasti ole kuvattu meripihkahuoneessa, mutta se on hyvin taloudellinen ja käytännöllinen live-tilanne musiikkivideo.

16. maaliskuuta 2013

Nicole Willis & The Soul Investigators - Time To Get Business Straight

Viime kuussa ilmestynyt Nicole Willis & The Soul Investigatorsin kauan odotettu toinen albumi "Tortured Soul" on poikinut jo toisen musiikkivideonsa. Sitä ei ole pituudella pilattu joten katsokaa se samantien vaikka uudelleen!

15. maaliskuuta 2013

Stratovarius - Halcyon Days

Stratovarius toivottelee tyyniä päiviä uudella musiikkivideollaan, mutta tyytykäämme nyt ainakin alkavaan viikonloppuun. Sen voi vaikka viettää kotosalla pukeutumalla bändipaitaan ja hörppimällä kahvia bändimukista, kuten oheisessa videossa opastetaan.

14. maaliskuuta 2013

LCMDF - The Big Skip feat. DENA

No nyt! Kaikki minkä olimme jo ehtineet unohtaa 90-luvusta on nyt sullottu yhteen biisiin ja musiikkivideoon! Arvostamme!

13. maaliskuuta 2013

Dalindèo - Ota linja 8!

Dalindèo antaa meille nyt vinkin sopivalle Helsingin-kierrokselle erittäin havainnoillistavalla musiikkivideollaan. Otetaan siis linja 8.

12. maaliskuuta 2013

WÖYH! - Kaskelotti

YUP ja Stam1na fanit ovat saaneet maisteltavakseen oikean sivuprojektiperheterapiabändi-keitoksen, jossa Hyyryset tekevät sitä minkä parhaiten taitavat. Katsokaa ja kuunnelkaa vaikka.

11. maaliskuuta 2013

Tero-Petri - Itkuässä

Tero-Petrin albumi "Korvaamattomat" ilmestyi viime viikolla. Tässä siihen sopiva musiikkivideo. Videolla mukana mm. valokuvaaja Tomi Palsa.

10. maaliskuuta 2013

9. maaliskuuta 2013

French Films - Latter Days

French Filmsiltä on kovaa vauhtia tulossa uusi albumi ja tässä jo toinen single ko. albumilta. Musiikkivideon innoittamana olemmekin jo alkaneet miettiä, josko VHS kokisi kohta samanlaisen renessanssin kuin c-kasetti. Toivottavasti ei.

8. maaliskuuta 2013

Huge L - Rankempi kuin maanantai

Uudet kotimaiset toivoo että tämä päivä ei olisi kellekään rankempi kuin maanantai. Hauskaa väistämättä lähestyvää viikonloppua kaikille!

7. maaliskuuta 2013

Ismo Alanko - Vuoden turhin laulu

Toiseen musiikkivideo-lohkaisuunsa ehtinyt "Maailmanlopun sushibaari" albumi onkin jo kaupoissa. Huumoria ja Ismon nimekkäitä frendejä pursuava video kyseessä.

6. maaliskuuta 2013

Matti Johannes Koivu - Jos muutat mielesi

Ultramariini-yhtyeestä tuttu ja nykyyän ehkä vielä enemmän tuotteliaana soolo-artistina tunnettu Matti Johannes Koivu on ollut jälleen tuottelias. Sen seurauksena katsommekin uuden videon "Jos muutat mielesi".

5. maaliskuuta 2013

Dwnstrs - Stand By My Theremin / Frontal Lobe Comes Back

Tupla-pläjäykset jatkuvat tänään Dwnstrsin voimin! Tässä pari pienimuotoista musavideomälliä biiseistä "Stand By My Theremin" sekä "Frontal Lobe Comes Back". Molemmat uudelta Cerebral Drag -albumilta, jonka pitäisi olla jo kauppojen hyllyissä.

4. maaliskuuta 2013

Riitaoja - Mantereelle

Nyt on luvassa tupla-annos Riitaojaa. Miksi? No siksi koska voimme. "Mantereelle" on musiikkivideo maistiainen tulevalta uudelta albumilta. "Vähän matkaa vielä" taasen on enemmänkin musiikkikuvasarja.

3. maaliskuuta 2013

Bel Vel - Motion

Pöyhösen Jussulla on uusi projekti nimeltä Bel Vel. Tässä on Bel Velin ensimmäinen musiikkivideo "Motion". Albumia tulossa tänä keväänä.

2. maaliskuuta 2013

CMX - Rikkisuudeltu

Kas tästä uusi CMX:n video. Kyseinen video julkaistiin jo vähän aikaa sitten yhtyeen facebook-sivuilla, mutta nyt se on myös nähtävissä oheisena YouTube-upotuksena.

1. maaliskuuta 2013

Waves Of The Echo - Why Do You Love Me?

Jälleen tupsahti videovihje sähköpostilaatikkoomme! Tällä kertaa kyseessä on helsinkiläinen Waves Of The Echo -yhtye ja tuore "Why Do You Love Me?" musiikkivideo.

28. helmikuuta 2013

Tiiu Helinä - Sataa (Live)

Hiljattain Radio Helsingin ja Nytin myöntämän kunniamaininta-Femman voittanut Tiiu Helinä tarkastuttaa oheisessa musiikkivideossa livekuntoaan.

Aero - Kruunuvuorella

Näin hiihtolomien aikaan onkin mukava käydä keväthangilla vaikka ihän näin internetin välityksellä. Sinne meidät sivakoi Aero "Kruunuvuorella" musiikkivideollaan.

27. helmikuuta 2013

Petri Nygård - 3 asiaa

Petri Nygårdin uusi musiikkivideo. Eipä tähän oikein muuta voi lisätä, video puhuu puolestaan.

26. helmikuuta 2013

Color Dolor - What Is Left?

Color Dolor julkaisi hiljattain ensimmäisen singlensä ja tässä on sitä kyydittämään musiikkivideo.

25. helmikuuta 2013

Rättö ja Lehtisalo - Spiritismi

Porista kajahtaa taas niin kovaa että mennään jo lähes henkimaailman asioiden puolelle. Rättö ja Lehtisalo ovat siis sortuneet spiritismiin.

22. helmikuuta 2013

Sansa - Boys (Summertime Love)

Tämä ei ole ehkä yhtä suloinen suoritus kuin "tyttö ja kitara" -sovitus Straight Outta Comptonista, mutta tulee loistavana kakkosena.

21. helmikuuta 2013

K-X-P - Magnetic North

Kooäkspee on ehtinyt julkaisemaan jo toisen albuminsa ja sitä kelpaakin videon avulla esitellä kera suomalaisen tietoiskuestetiikan jos mitä! Ja mitään ei olla otettu!

20. helmikuuta 2013

Mokoma - Vapaa

Mokoma on päättänyt kuvata kiertue-idylliä uudella videollaan. Ja mikäs siinä, kun on oma levymerkki niin siihen on täysi vapaus! "Vapaa" on viimeisin single yhtyeen viime vuonna julkaistulta albumilta.

19. helmikuuta 2013

Elastinen - Iisii

Jos olet koskaan miettinyt millaista Elastisen elämä mahdollisesti on, niin tässä hänen vastauksensa musiikkivideon muodossa. On kuulemma iisii.

17. helmikuuta 2013

Hanging Garden - At Every Door

Ovellesi koputetaan pian! Sieltä tulee Hanging Gardenin tuore "At Every Door" musiikkivideo. Ja kyseessähän on nimikkobiisi tammikuussa ilmestyneeltä uudelta albumilta.

15. helmikuuta 2013

Anssi Kela - Levoton tyttö

Anssi Kela on jonkinasteisen tauon jälkeen julkaisemassa uutta albumia. Siitä provosoituneina mekin kelasimme jakaa Anssin uuden musiikkivideon tässä blogissa.

13. helmikuuta 2013

Krista Siegfrids - Marry Me

Juuri kun Uuden Musiikin Kilpailun tomut ehtivät laskeutua, me päätimme tampata ne takaisin ilmoille. Varokaa vain ettette kuuntele laulua puhki ennen kevään Euroviisuja!

12. helmikuuta 2013

Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet - Sumua Vaan

Nyt kun lumisateet täällä etelässä suvaitsivat taas vähän tauota, on valoisuus lisääntynyt kiitetävästi ja voi taivaallakin nähdä liikkuvia pilviä. Viihdetaiteilija Yonaa ja hänen Liikkuvia pilviä vuorostaan voi nähdä tässä pitkän kaavan musiikkivideossa tai musiikkilyhytelokuvassa, mitä näitä nyt on.

9. helmikuuta 2013

Teflon Brothers - Seksikkäin jäbä ft. Stig, Meiju Suvas

Tulikuuman UMK-finaalin väliaika shown kunniaksi: Teflon Brothers kera Stigin ja Meiju Suvaksen. Koska rauta kuumana jne.

4. helmikuuta 2013

NICOLE WILLIS & THE SOUL INVESTIGATORS - BREAK FREE (SHAKE A TAIL FEATHER)

Siitä onkin vierähtänyt jo tovi kun Nicole Willis ja The Soul Investigators julkaisivat edellisen albuminsa. Pitkä odotus Suomen sielukkaimman kokoonpanon paluusta on pian ohi, sillä uutta albumia pukkaa ulos vielä helmikuun aikana!

2. helmikuuta 2013

Time Machine Memories - Sorry

Helmikuu alkakoon uudella lukijavinkillä! Time Machine Memoriesin "Sorry EP" onkin jo ilmestynyt ja tässä siis nimikkobiisin tuore musiikkivideo.

31. tammikuuta 2013

Ismo Alanko - Harmaa on hyvä väri

Nyt on taas niin harmaa ja loskainen päivä että tarvitaan joku vakuuttamaan meille että harmaa on hyvä väri. Jos sä niin sanot, Ismo.

22. tammikuuta 2013

Phantom - Kisses (official music video)

Jos suomalaisen rumpu & basso musiikin nykytila mietityttää, on nyt oivallinen hetki tarkastaa se. Phantomin uudenuutukainen video "Kisses", olkaa hyvä.

21. tammikuuta 2013

Jalava - Paavo Nurmi

Nyt kun Suomen Turku on ilmoittanut pyrkivänsä yleisurheilun Timanttiliigaan vuodelle 2017 Paavon Nurmen stadionilla järjestettävillä kisoilla, on ehkä syytä jakaa Jalavan uunituore ja kenties timanttinenkin "Paavo Nurmi" video.

9. tammikuuta 2013

Jätkäjätkät - Levon Helmi

Jätkäjätkät tuuttaavat ulos uuden levykäisen aivan lähiaikoina ja tässä siltä lohkaistu musavideo.

7. tammikuuta 2013

Kevin - Standing On A Rubber Band

Hyvästi 2012 ja tervetuloa 2013! Loppuvuoden maailmanloppukin jätti tulematta, todennäköisesti siksi että ihmiset tajusivat että maya-kalentereihin pätee sama sääntö kuin tavallisiinkin kalentereihin; vanhan loputtua on aika ostaa uusi. Mutta tässä vielä yksi henkäys vuosimallia 2012. Jatkossa sitten uuden uutukaisia! Ja hönkäisijänä jonkinasteiselta tauolta palannut Kevin.