31. lokakuuta 2014

MNTTT - Bela Lugosi



Erään juhlapäivän kunniaksi Eevil Stöö ja Aztra droppaavat nimen, jolla on harteillaan näyttelijänä useita kauhu- ja eksploitaatioelokuvien klassikoita. Joo, ei ole mikään virallinen juhlapäivä tänään Suomessa mutta olkoon.

30. lokakuuta 2014

Ghost Of Jack Nance - Summerday



Ghost of Jack Nance on yksi tuoreista Solitin kiinnityksistä ja EP on jo tuloillaan. The Jesus and Mary Chainit on kuunneltu ja miksipä ei olisi, itsekin poimimme hiljattain ko. bändin kaikki albumit sisältäneen tarjousboksin. Video on hurmaavasti kuvattu vintage videokameralla tai ainakin masteroitu vhs-nauhalle.

29. lokakuuta 2014

Kari Lampikallio ja Rakkauden suurvisiirit - Sylisi lämpöön



Kari Lampikallio ja Rakkauden suurvisiirit ovat julkaisseet musiikkivideon "Sylisi lämpöön" kappaleelle, joka kuullaan uudessa "Ruotsalainen hetki" -elokuvassa. Videolla nähdään Tommi Korpela elementissään, ellei peräti roolihahmossaan.

28. lokakuuta 2014

Santa Cruz - Wasted & Wounded



Santa Cruzin hard rock rentut ovat laittaneet kauppojen hyllyille jälleen uuden singlen, joten täytyyhän sille musiikkivideokin löytyä. Videon maksanut sponsorikin on tällä kertaa piilotettu harvinaisen hyvällä maulla kaiken keskelle.

26. lokakuuta 2014

Jari Sillanpää - Sinä ansaitset kultaa



Jari Sillanpäältä ilmestyi uusi albumi parisen viikkoa sitten ja nyt siltä on saatu ensimmäinen musiikkivideokin jakeluun. Ja kun otetaan huomioon, millaisia määriä Sillanpään albumit myivät 90-luvulla, ei singlen nimi ole ollenkaan liioittelua!

24. lokakuuta 2014

Biniyam - Royal Beggar



Biniyam ponnistaa Cocoan hiphop-artistien tallista Graciaksen tavoin ja onpa Biniyamiltakin jo EP:n verran tullut musiikkia ulos. Ohessa laatua tihkuva "Royal Beggar" musiikkivideo ja lisäpisteet Taiton logon viljelystä.

23. lokakuuta 2014

Pimeys - Hetki vielä



Helkkyvän kitarapopin puutostilasta kärsivät saavat helpotusta tilanteeseensa sillä Pimeys on julkaissut uuden musiikkivideon. Hämmentävän määrän tunnettuja näyttelijöitä sisältävä video näyttää hauskalta.

22. lokakuuta 2014

Softengine - The Sirens



Softengine on ennättänyt julkaisemaan jo kolmannen singlen sekä musiikkivideon debyyttialbumiltaan, joka julkaistiin viime viikolla. Nähtäväksi jää että millainen sijoitus albumilistalla irtoaa. Pieni miehistön katokin on jo ehtinyt iskeä, sillä basisti on jättäytynyt kesän aikana bändistä pois.

21. lokakuuta 2014

Faarao & Kakspäinen Narttu - Kakspäinen Narttu



Faarao Pirttikangas vetäisee nyt uuden projektinsa eli Kakspäisen Nartun kanssa nimikkobiisinsä. Sen verran friikkiä on meno tässä musiikkivideossa että sitä ei ehkä kannata katsella keskellä maisemakonttoria. Railakas ja hauska animaatio on joka tapauksessa kyseessä.

20. lokakuuta 2014

Irina - Vapaus on suuri vankila / Bum bum bum



Irinalta on juuri ilmestynyt albumillinen lainabiisejä. Oletettavasti henkilökohtaisia suosikkejaan. Siihen liittyen Irinalta on myös ilmestynyt pari uutta studiossa kuvattua musiikkivideota, joista molemmat nähdään kätevästi ohessa.


19. lokakuuta 2014

Milja - Pellavaa



Sateisen ja kylmän sunnuntain lämmittäjäksi ja kyydittäjäksi kuunnellaan ja katsellaan nyt Miljan "Pellavaa" -musiikkivideo. Vokaalijazzia kevyen ilmavalla otteella luvassa.

18. lokakuuta 2014

Musta valo - Ei maailmanloppua



Sanotaanpa nyt ihan ensiksi ääneen se mitä kaikki jo ajattelee: tämä kuulostaa ja näyttää Interpolilta. Noin, nyt voidaan keskittyä itse asiaan. Tummanpuhuvaa post-punkista ammentavaa rokkailua ei vähään aikaan ole ollut mitenkään liikaa, varsinkaan suomeksi. "Kuudes silmä" tekee sitä gootimmasta kulmasta ja "Musta valo" ehkä enemmän modernimman post-punk revivalin kautta. Komeasti kuvattu ja leikattu musiikkivideo.

17. lokakuuta 2014

Isac Elliot - Tired of Missing You



Isac Elliot meni ja venähti. Äänikin on tainnut käydä läpi murroksen ja sitä on mahdettu jännäillä levy-yhtiön äänitarkkaamossa korvat höröllään. Vanhalla tutulla tanssipop-linjalla jatketaan kuitenkin.

16. lokakuuta 2014

DJ Ibusal + Lobo - Jetset Hilife ft. Paperi THC & Tuuttimörkö



DJ Ibusal ja Lobo laittavat tällä musiikkivideolla muistin sopukat hommiin muistelemaan muun muassa aikaa jolloin MTV:llä tuli vielä musiikkivideoita sekä vanhojen 3d-grafiikkaa hyödyntäneiden pelien visuaalista antia. Albumimitassa kyseistä tavaraa saadaan ensi vuoden puolella.

14. lokakuuta 2014

Neondad - Dictator



Neondad tarjoilee seuraavaksi uuden musiikkivideonsa kera ajankohtaisen diktaattorin. Nytpä tiedetään missä hän luuraa! Biisi on hyvinkin tanssittavaa indierokkailua.

13. lokakuuta 2014

Viitasen Piia - Ukkoslaulu



Viitasen Piia julkaisi tuossa suunnilleen kuukausi sitten musiikkivideon "Ukkoslaulu" -singlelleen. Sopivaa syysmyrskyjen odotteluun varmaankin. Ja kyllä, Viitasen Piia on Viitasen Piian taiteilijanimi eikä liian tuttavallista nimittelyä meidän osaltamme.

12. lokakuuta 2014

Reino Nordin - Sun kaa / Viereen (feat. Paperi T)



Reino Nordin sanoi tuossa perjantaina radiossa että nyt ois tullut uusi single ja musiikkivideo. Oikeassa oli, sieltähän se vähän etsimällä löytyi YouTubesta. Samalla löytyi pari kuukautta vanhempi edellinen uutuusvideo, joten jaetaanpa taas vaihteeksi tupla-mälli!

11. lokakuuta 2014

Kasmir - Iholla



Kasmirilta pukkaa jälleen uutta singleä ja musiikkivideota ja niin sitä kannattanee tehdäkin kun mediat jaksavat edelleen ruotia itse albumia. Edellisistä singleistä poiketen, nyt tampataan EDM-tyyliin.

10. lokakuuta 2014

Samae Koskinen - Perilliset



No nyt olisi taas uutta Samae Koskista tyrkyllä. Uusi single "Perilliset" tähän hätään ja kaiketi piakkoin myös uusi albumikin. Video on hieman tarinallisempi lapsuuden nostalgisointi verrattuna eilen jakamaamme musiikkivideoon.

9. lokakuuta 2014

Forwardman - Houses



Forwardman palaa uuden "Houses" singlen kera, joka sekin ennakoi edellisen singlen tavoin loppuvuodesta ilmestyvää albumia. Itse musiikkivideo on koostettu ilmeisesti artistin omasta takaa löytyneestä kasimillimateriaalista, joka istuu biisin nostalgiseen tunnelmaan.

8. lokakuuta 2014

Tiisu - Suomalaisen suurin riesa on sisu



Nimensä perusteella Tiisu kuulostaa Voice kidsin tai vastaavan voittaneelta Chisun tai Jipun pikkusiskolta, mutta salakavalasti se onkin suomalaista etno-ska-balkan-kohkausta veivaava orkesteri.

6. lokakuuta 2014

Eva & Manu - Empty



Eva ja Manu eli "se toinen suomalais-ranskalainen musiikkiduo" on julkaissut jälleen uuden musiikkivideon hiljattain julkaissulta albumiltaan. Joku jo kuului sanoneen että "kuulostaa ihan pohjoismaisen poliisisarjan tunnusmusiikilta". Se oli ehkä kehu?

5. lokakuuta 2014

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani - Hymyilevä Apollo



Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani julkaisivat uuden albuminsa kuluneen viikon aikana. Sen toisena singlenä kuullaan ja nähdään "Hymyileva Apollo", jonka kiertue- ja keikkafiiliksiä kuvaava musiikkivideo on ohessa.

4. lokakuuta 2014

Fjeld – Bermuda



Kun osa suomalaisista indiepop ja -rock bändeistä on jo pistänyt pillit pussiin ja siirtynyt toisenlaisiin kuvioihin, on mukava huomata että uusiakin yrittäjiä edelleen riittää. Varteenotettavan oloinen ja kuuloinen Fjeld pistää tästä uutta musiikkivideota mestoille. Uponnee hyvin new music society -materiaalinsa tunteviin.

3. lokakuuta 2014

Autoritaria - Isku tylpällä esineellä



Hevissä ei voi koskaan olla liikaa kaikkea. Varsinkaan progehevissä. Autoritaria todistaa tämän uudella kahdeksanminuuttisella musiikkivideollaan. Ja kuten asiaan kuuluu, jokainen bändin jäsen näyttää siltä kuin he olisivat eri genren bändistä.

1. lokakuuta 2014

Gracias & Noah Kin - I AM



Gracias ja Noah Kin ovat tehneet eräälle jääkendojoukkueelle kannatusbiisin, koska pitäähän harjoittelumontaasien taustalle saada menevää musiikkia. Hieman kyllä suhtaudumme skeptisesti sen suhteen, että löytyykö ko. joukkueen kannattajista saati ko. liigasta ymmärrystä tämänkaltaiselle musiikille.