31. lokakuuta 2019

Seyed Ali - Visioita ft. Sairas T & OD Kokemus



Seyed Alin uusi single "Visioita" on ajankohtainen "asioiden kelailu" -biisi. Sen musavideolla kelailua pidetään yllä uutiskuvilla ja -teksteillä, jotta esim. ilmastoangsti ei pääsisi kenelläkään hellittämään. Hyvä ehkä niin.

17. lokakuuta 2019

Maanalainen Armeija - Variksenpelätin



Kotiteollisuuden Jouni Hynynen on julkaissut uutta musiikkia "Maanalainen Armeija" nimellä. On mennyt ohi, että onko kyseessä soolo- vai sivuprojekti, mutta Hynyseltähän se kuulostaa joka tapauksessa.

"Variksenpelätin" -biisissä mukana on myös Mira Luoti, mikä on aina hyvä ratkaisu.

16. lokakuuta 2019

Poets of the Fall - My Dark Disquiet



Poets of the Fall on vaihteeksi julkaissut uutta musiikkia ja samalla myös uuden videon. "My Dark Disquiet" on jälleen mitä tyypillisin video yhtyeeltä, jossa teatraalisessa ja cinemaattisessa videossa ylinäytellään suurin elkein synkeissä meikeissä.

Yhtyeen fanit eivät voi ainakaan valittaa, etteikö Poets of the Fall olisi jälleen kaikkein poetsofthefall-maisimmillaan.

15. lokakuuta 2019

Hulda Huima - Cowboy



Hulda Huiman tuoreehkolta albumilta on ilmestynyt taasen uusi musiikkivideo. "Cowboy" on nimensä mukaisesti hurmaavasti laukkaava kantrirock-biisi. Video vuorostaan on hurmaavan leikkisä ja kotitekoinen kyhäelmä.

30. syyskuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Sanni - Yksinäinen milleniaali



Sannista on muodostunut jonkinlainen sukupolvensa ääni, ellei hän peräti ole ollut sitä jo uransa alusta asti. "Yksinäinen milleniaali" osuu joka tapauksessa naulan kantaan sellaisella teholla, että biisille tehty musiikkivideokin on kuluneen kuukauden mieleenpainuvin video.

Videolla milleniaalit päästetään kertomaan testimoniaaleja siitä, mikä heitä mietityttää. Vielä kun saisi jonkinlaisen vahvistuksen sille, että puhuvatko videolla esiintyvät omalla nimellään omista tunnoistaan vai näyttelevätkö käsikirjoituksesta.

29. syyskuuta 2019

Hämärä - Kuvio



Koska kotimaista drum 'n' bass -musiikkia pääsee jakamaan tässä blogissa niin harvoin, on jokainen toteutuva kerta harvinaista herkkua.

Tässä siis Hämärä ja tuore musavideo "Kuvio", joka käyttää lyriikkavideon keinoja sen verran kekseliäällä ja visuaalisesti kiinnostavalla tavalla, että sen kelpaa jakaa musiikkivideona.

28. syyskuuta 2019

Hanging Garden - Into That Good Night



Hanging Garden julkaisee seuraavan albuminsa marraskuun puolivälissä, mutta uuden albumin annista pääsee nauttimaan jo nyt ensimmäisen musiikkivideolohkaisun muodossa.

"Into That Good Night" -videon käyttämä estetiikka on yhtä aikaa levollisen lämmintä ja kylmäävän ahdistavaa. Ja samalla kontrastilla yleensä pelataan tässä metalligenressä, kun vuorotellaan seesteisen, puhtaan laulun ja kuolonkorinan vällillä.

20. syyskuuta 2019

Black Dreams - We Love Dead People



Black Dreams on lohkaissut tuoreen singlesiivun "Under My Skin" albumiltaan. "We Love Dead People" on raskaasti vyöryvä heavy metal biisi, jossa kuuluu myös perinnetietoisuus. Musavideo on ihan toimivaa perustavaraa, mutta videon lopussa päästään vielä nauttimaan upeasta ja tunnelmallisesta ilmakuvauksesta.

19. syyskuuta 2019

Kube - Japanese Drip (Lyric Video) ft. Cledos



Kube on julkaissut uuden singlen "Japanese Drip" ja mukana biisillä featuroi Cledos. Biisin musavideo on omien metatietojensa mukaan lyriikkavideo, mutta tämän blogin kirjoissa se kyllä täyttää ihan oikean musavideonkin kriteerit. Tiedä häntä, onhan videolla tietenkin sanoitukset luettavissa japanin taitajille. Ja kieltämättä parit huvittumisen hymähdykset irtosivat videolla näkyiden vatteiden hinnoista.

18. syyskuuta 2019

Arpia - Kuu on julma



Arpia julkaisi kolmannen albuminsa "Tuhat tuntii terapiaa" elokuun lopulla. Albumilta on lohkaistu musavideoksi "Kuu on julma" -biisi. Yhtye jatkaa mutkattoman suomirockin merkeissä tälläkin singlellään.

31. elokuuta 2019

29. elokuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Chisu - Ikävä



Chisun "Ikävä" on ylenpalttisen räikeä musiikkivideo. Sen kuvasto on vain ja ainoastaan symbolista, eikä se kerro mitään tarinaa. Siksi se on niin viihdyttävä, koska mopo on karannut lapasista niin vastustamattomalla tavalla. Siksi "Ikävä" on kuukauden video.

Chisu tekee kuluvana vuonna niin sanotusti "Robynit" ja julkaisee kolme Momentum ep:tä, joista kootaan myöhemmin Momentum 123 -albumi. Turha niiden biisien päällä onkaan istuskella ja odotella kokonaisen albumin julkaisua, kun nykyhetkessä elävät, tuoreet kappaleet hinkuavat päästä maailmalle tiiviimpinä julkaisuina.

Chisun tämän hetken musiikillinen "momentum" on yhtä viihdyttävä asia kuin tässä nähtävä video. Chisun nykyinen momentum on tuottanut räväkkää ja särmikästä elektronista poppia, joka ei kenties enää mahdu jokaisen keskitien valtavirtapoppia soittavan radiokanavan tehosoittoon.

13. elokuuta 2019

Local Al - Meitä tarkkaillaan



Local Al, global issues. Aleksi Pahkalan "Local Al" -projektin uusi musiikkivideo haastaa katsojaa ja kuulijaa miettimään tietoyhteiskunnan ja maailmanpolitiikan lomittumista yhteen ajatuksia herättävillä uutisotsikoilla. Musiikillisesti "Meitä tarkkaillaan" luo miellyttävällä tavalla yhtymäkohtia Lambchopin viimeisimpien albumien sfääreihin yhdistelemällä elektronista musiikkia akustisempaan rokkiin.

8. elokuuta 2019

Tyrant Disciple - Weight of Oblivion



Vaihteeksi taas rouheampaa raastetta rouskutettavaksi. Tyrant Disciple julkaisi viime syksynä debyyttialbuminsa "Weight Of Oblivion". Albumin nimikkobiisistä on nyt saatu tuotettua myös musiikkivideo, joten tukat linkoamaan tämän upean raaston tahtiin.

6. elokuuta 2019

Eevil Stöö, OPA, Pehmee Goo - B.M.T



Näitte oikein, arvon lukijat: on taas se aika kuukaudesta, kun Eevil Stöö esiintyy uudella musiikkivideolla. Tämä voisi olla hauska heitto, ellei se olisi myös ilmeisen totta.

Okei, tämä ei ole täysin sataprosenttisesti Eevil Stöön biisi. Mukana katakombissa ovat nimittäin jälleen OPA ja Pehmee Goo.

5. elokuuta 2019

Maria ja Marsialaiset - Tällä tiellä haamut liftaa



Maria ja Marsilaiset tarjoavat kevyesti happoista rokkia loppukesän liftausreissuille. "Tällä tiellä haamut liftaa" on Maria ja Marsilaisten ensimmäinen video yhtyeen kesällä 2018 ilmestyneeltä pitkäsoitolta "Pysy hereillä".

Upeaa, bensankatkuista on the road -romantiikkaa tihkuvan musavideon on ohjaillut Sami Sänpäkkilä.

4. elokuuta 2019

Hulda Huima - Jalat laahaa tätä maata



Hulda Huiman "Maa" -albumilta on iloksemme julkaistu musiikkivideo "Jalat laahaa tätä maata" -kappaleesta. Koruttomalla tavalla dramaattista suomirokkia taattuun Helmi levyt -tyyliin. Itse video on konstailematon, mutta hetkittäin myös intiimi.

15. heinäkuuta 2019

Lähiöbotox - Hyvä syy



Lähiöbotox palaa uuden materiaalin kanssa. Ja nyt on hyvä syy jakaa sitä, sillä yhtye on julkaissut uuden musiikkivideon. "Hyvä syy" on kuvattu yhdellä tämän kesän festareista, joten videon tuoreusaste on kuin suoraan kasvimaalta poimittu.

14. heinäkuuta 2019

Eevil Stöö, OPA, Pehmee Goo - Drippimehu



Aina yhtä ahkera Eevil Stöö on tällä kertaa liikenteessä OPAn kanssa ja tuotannosta vastaa Pehmee Goo. "Drippimehu" on kaikessa lyhykäisyydessään silti hyvin dramaattinen, kiitos dramaattisen sämplen. Olettaen, että se edes on sämple. Mutta siis aaveetkin herää, kun on niin aavemaiset pianot ja jouset.

2. heinäkuuta 2019

Jess By The Lake - Under The Red Light Shine



Jasmin Saarela eli "Jess and the Ancient Onesin" laulaja julkaisi ensimmäisen soololevynsä nimellä "Jess By The Lake". Tehokasta ja juurevaa blues rockin ja raskaammin rockin yhdistelmää tuntuu olevan tämä videosingle ja albumin nimikkobiisi "Under The Red Light Shine".

1. heinäkuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Olavi Uusivirta - Miten mulla meni



Hieman poikkeuksellisesti kesäkuun kuukauden video jaetaan näin heinäkuun ensimmäisenä.

Olavi Uusivirran "Miten mulla meni" ei ole niinkään biisi vaan laulettu runo. Laulun lisäksi musiikkia on vain muutama bassoinen sävel syntikasta. Nämä ovat sinänsä jo väkevä esitys, mutta kiehtovasti käsikirjoitettu ja upeasti kuvattu musiikkivideo tuovat lisää tehoa säväyttävään esitykseen.

21. kesäkuuta 2019

Teflon Brothers - Juhannussimaa ft. Kalevauva.fi



Nyt on semmoinen "match made in heaven", kun Teflon Brothers ja Kalevauva.fi promoavat tulevaa Fingerpori-elokuvaa "Juhannussimaa" -singlellä. Musavideon tuoreuskertoimen voi päätellä Teflon Brothersien käyttämistä sähköpotkulaudoista.

Hyvää ajankohtaista juhlapyhää kaikille!

9. kesäkuuta 2019

Callo - Last Ones There



Callo julkaisi toukokuussa "Earth a.m." -EP:n ja siltä on myös koettavissa "Last Ones There" -biisi musavideon muodossa. Raskaamman grungen ja alternative metallin välimaastossa ruovitaan kiinnostavallla tavalla tällä biisillä.

7. kesäkuuta 2019

Atomirotta - Piru olkapäällä



Yksi varma kesän merkki on Atomirottien saapuminen katukuvaan. "Piru olkapäällä" on yhtyeen uusi single, mutta aivan kuin suomirap vaikutteita olisi ainakin tästä singlestä karsittu entisestään ja menty suoraan punk rockin ja skan päätyyn.

6. kesäkuuta 2019

Saara Tallqvist - Viipymättä sateeseen



Laulaja ja lauluntekijä Saara Tallqvist julkaisi hiljattain ensimmäisen musiikkivideonsa "Viipymättä sateeseen". Vahva suositus esimerkiksi aavistuksen kitaravetoisemman popin ja myös vaikkapa Scandinavian Music Groupin diggaajille.

2. kesäkuuta 2019

Lake Jons - Simone



Lake Jons on julkaissut uuden musiikkivideon. Lempeästi sykähtelevä "Simone" on kuin aurinkoinen sunnuntai, jolloin ei jaksa tehdä muuta kuin vaan olla. Ja tämä videokin henkii samaa joutilaisuutta kouriintuntuvasti.

27. toukokuuta 2019

Vaxinator - Predicting Prophet



Turku Rock Academyn tekemä hieno ja tärkeä työ jatkuu edelleen. Tällä kertaa sieltä ponnistaa Vaxinator, jonka nimi hipoo ja hivelee täydellisyydessään suomalaisen hevarin kielen kärkeä: kuulostaa sopivan urpolta ja siistiltä amerikkalaisittain lausuttuna, mutta kuulostaa niin maan perusteellisen heviltä suomalaisittain lausuttuna.

25. toukokuuta 2019

Local Al - Selkään puukkoja



Monessa liemessä, bändissä ja musaskenessä marinoitu Aleksi Pahkala on nyt myös "Local Al". Jossain Suiciden, ramo-punkin, Jesus & Mary Chainin ja The Raveonettesin ristiaallokossa surffaava "Selkään puukkoja" on jotain, mitä Suomen ehkä olisi pitänyt lähettää Eurovision laulukilpailuun tänä vuonna. Olisi se pärjännyt tai ei.

24. toukokuuta 2019

Sans Parade - My Name Is RED



Sans Parade julkaisi tänään kolmannen albuminsa "Fugue State". Siltä on saatu eetteriin myös musiikkivideo uljaasta ja teatraalisesta "My Name Is RED" -singlestä.

18. toukokuuta 2019

Eevil Stöö, Koksu Koo - Allerginen valolle



Eevil Stöön ja Koksu Koon "Saattaa olla ninja" -julkaisulta on uutettu ulos jälleen uusi single sekä musavideo. "Allerginen valolle" -video jatkaa Stöösnin maailmanvalloitusta: uusi katakombi on löytynyt Universalin huvipuiston uumenista.

17. toukokuuta 2019

Diablo - Grace Under Pressure



Diablo on palailemassa uuden materiaalin kera, josta ensimmäisenä näytteenä tuore videotäky "Grace Under Pressure". Melodisesti mennään tällä biisillä, ja Diablo tuntuu löytäneen ehkä hieman uutta kulmaa ilmaisuunsa.

15. toukokuuta 2019

Stepa - Helsinki



Stepa on julkaissut hiljattain EP:n nimeltä "Unelmien teatteri volume 1". Siltä on julkaistu musiikkivideona kappale nimeltä "Helsinki". Se on tässä, katsokaa.

14. toukokuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Death Hawks - Re-Run



Kuukauden videoksi valikoitu jälleen retroestetiikkaa tihkuva pläjäys. Death Hawksin kesäkuussa julkaistavalta "Psychic Harmony" albumilta etiäisenä aistittava "Re-Run" luottaa 1970-luvun visuaaliseen tyyliin ja muotiin sekä ajanmukaisiin videotuotannon tehosteisiin.

Itse biisi lainehtii lempeästi ja samaa tekee sen musiikkivideokin. Samalla musiikkivideo osaa myös naurahtaa rakastavasti omalle ylenpalttisuudelleen.

13. toukokuuta 2019

Jannike - At Forever's End



Jannike on julkaissut parin vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia ja ilmeisesti uutta albumiakin ollaan työstämässä. Aika normi suoritus musiikillisesti, ja videon kannalta aika normi suoritus visuaalisestikin.

Jos ihan ilmiönä ajatellaan englanninkielistä, kotimaista musiikkia, ei yrittäjiä oikeastaan ole juurikaan kuin indie-sektorilla ja yksittäisinä tapauksina suurten levy-yhtiöiden rostereissa. Jannikekin näyttää suuntaavan Saksan markkinoille, sillä Suomessa ei ilmeisesti englanniksi laulamalla enää saa soittoaikaa/huomiota kuin suuret tähdet maailmalta. Ehkä elämme pikkuhiljaa musiikkiviennin iltahämärää, kun "vientiin kelpaava laulukieli" alkaa poistua suomalaisesta musiikista.

20. huhtikuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Teksti-Tv 666 - Turbo-Mondeo



Teksti-Tv 666:n tuore musavideo, Turbo-Mondeo, on kuin tuulahdus vuosikymmenien saatossa haalistunutta filmiä. Representaatioltaan se on dokumentaarinen video - vähän niin kuin kaikki VH1:llä nähtävät vanhemmat rockbändien "musavideot". Kuvaus, leikkaus ja jälkituotanto tällä videolla tukevat tätä tyyliä loppuun asti. Siksi se onkin kuukauden video.

16. huhtikuuta 2019

Winterwolf - Brujo



Death metallia kurnutteleva Winterwolf on julkaisemassa toista kokopitkäänsä alkukesästä. Sitä odotellessa kelpaa katsoa "Brujo" -singlen hurmaavan rupinen ja suoraviivainen musavideo.

15. huhtikuuta 2019

Chisu - Momentum



Chisu on viimeisimmällä albumillaan uudistanut ilmaisuaan siinä määrin, että asiaa on sumplittu mediassa enemmänkin. Elektronisen musiikin ja pop musiikin yhdistelemistä on oikeastaan viety ihan luonnolliseen suuntaan, eikä kyseessä ole mikään täyskäännös.

"Momentum" on kappaleena yhtäaikaa yksinkertainen ja kaikkea muuta paitsi yksinkertainen. Kappaleen musiikkivideo taas omassa yksinkertaisuudessaan korostaa tätä efektiä.

14. huhtikuuta 2019

Kaveri Special - Autot ei saa mua liikkumaan (Niin kuin sä)



Kaveri Special on julkaissut uutta musiikkia parin vuoden tauon jälkeen, ja yhtyeen uusi single tottelee nimeä "Autot ei saa mua liikkumaan (Niin kuin sä)". Ei ole sattumaa, että kappaleen musiikkivideolla nähdään kavalkadi klassikkoautoja. Mutta ymmärrettävistä syistä ne nähdään pikkuautojen muodossa.

3. huhtikuuta 2019

Eevil Stöö, Koksu Koo - Saattaa olla ninja ft. Versace Henrik



Onkse? Turhaa jossittelua, kyllä Eevil Stöö on ninja. Näitä kysymyksiä käydään läpi Eevil Stöön ja Koksu Koon uuden "Saattaa olla ninja" -julkaisun nimikköbiisissä. Mukana spekuloimassa Versace Henrik, jonka kuulimme hiljattain myös Pykärin tuoreella singlellä.

31. maaliskuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Pepe Deluxé – The Surrealist Woman



Pepe Deluxén uusi materiaali saa aina jännittämään, mitä sieltä oikein tuleekaan... No sieltä tuli uusi single "The Surrealist Woman", joka toivottavasti johtaa myös uuden albumin materialisoitumiseen. Kuukauden videona siis surrealistinen "The Surrealist Woman", ja kipin kapin ostamaan rajoitettu 7" single, jos levy-yhtiön verkkokauppa sattuisi jo toimimaan taas.

30. maaliskuuta 2019

MSRBL - Everybody Lies



Blogiimme saapui pitkästä aikaa videovinkki, ja tällä kertaa vinkattiin helsinkiläisen pop-yhtyeen MSRBL:n (eli oletettavasti Miserablen) tuoreeseen "Everybody Lies" -videoon. Hienosti rullaava ja väkevästi tuotettu poprock-kappale uppoaa takuuvarmasti esim. Coldplay-diggareille.

15. maaliskuuta 2019

Eleanoora Rosenholm - Oopium China



Eleanoora Rosenholm julkaisi kauan odotetun neljännen albuminsa jokin tovi sitten, mutta nyt pääsemme vihdoin nauttimaan myös yhtyeen uudesta audiovisuaalisesta sisällöstä. Kuten niin monet muutkin Fonal-tallin musavideoista, on myös "Oopium China" -musavideon ohjannut Sami Sänpäkkilä.

7. maaliskuuta 2019

Kap Kap - I Don´t Like Dreaming



Indierock-yhtye Kap Kap palailee uuden biisin ja musavideon kera kuvioihin. "I Don't Like Dreaming" on esimakua maalis-huhtikuun vaihteessa julkaistavalta uudelta albumilta. Videon lievästi ylivalottunut kaitafilmien estetiikka sopii kuin nenä päähän "I Don't Like Dreamingin" retroon indierokkailuun.

6. maaliskuuta 2019

Eevil Stöö, Koksu Koo - Jemmaa ne dänkit



Dänkkiloordin väistämätön paluu oli tällä kertaa harvinaisen nopea. Ahkeraa julkaisutahtia noudattavan Eevil Stöön ja tuottaja Koksu Koon uusi albumi, "Saattaa olla ninja", julkaistaan perjantaina. Julkaisua siivittämään saatiin tietenkin video "Jemmaa ne dänkit" -kappaleesta.

1. maaliskuuta 2019

Levi-Äijä - Lumimyrsky feat. DJ Elferaon



Levi-Äijä netti-ilmiö on edennyt jo siihen pisteeseen elämänkaaressaan, että Sandstorm-meeminä alkanut "Lumimyrsky" on saanut ihan oikean musavideon allensa. Ja kun näitä lumivideoita on tässä katseltu muutenkin, katsotaan niitä toki ihmeessä lisää!

27. helmikuuta 2019

Achiote - Loneliness of Endless Days



Kulunut talvi on näkynyt viimeaikaisessa musiikkivideosadossa ilahduttavan ylväinä talvimaisemina. Achioten uusi musavideo "Loneliness of Endless Days" ei tee poikkeusta! Talvisista metsistä kosmisiin sfääreihin kurkottava video pistää tämän progehtavan metallipaistattelun juuri sopiviin mittasuhteisiin.

23. helmikuuta 2019

Hero Dishonest - Minä minä minä



Pitkän linjan hardcore punk -instituutio Hero Dishonest on julkaissut uutta materiaalia. "Maailma palaa taas" -albumilta on peräti lohkaistu "Minä minä minä" -musiikkivideo, joka on juuri sopivan kämänen ja asenteellinen biisin sanoman runttaamiseen katsojan mieleen.

22. helmikuuta 2019

Eevil Stöö - Internetil ei oo tunteit



Digitaalisen ajan realiteetit ovat saaneet vanhan Ööts Liveen kelailemaan taas asioita. "Internetil ei oo tunteit" -musavideo kurkistaa dänkkilordin pahimpiin pelkoihin ja angsteihin siitä, miten internetin diskurssi ja kommentit voivat satuttaa herkkää taiteilijasielua.

21. helmikuuta 2019

KUUKAUDEN VIDEO: Töölön Ketterä - Erilainen luuranko



Uudet kotimaiset musavideot päätti kokeilla nyt jotain uutta: jatkossa blogimme nostaa kerran kuukaudessa yhden musiikkivideon kuukauden videoksi. Valinta tehdän osittain mielivaltaisesti, mutta pääosin sillä perusteella, että video näyttää ja kuulostaa enemmän kuin osiensa summalta. Joskus video voi olla teknisesti häikäisevä, joskus taas yksinkertasuudessaan nerokas. Video valitaan silloin, kun se vain tuntuu osuneen kohdalle... silläkin uhalla, että vielä onnistuneempi video osuu kohdalle heti seuraavana päivänä. Ihminen on erehtyväinen.

Ensimmäiseksi kuukauden videoksi valittiin Töölön Ketterän tuore "Erilainen luuranko". Visuaaliseesti vaikuttava video on kiehtovasti kuvattu, eikä editoinnissa käytetty tekninen kikkailu tunnu itsetarkoitukselliselta.

20. helmikuuta 2019

Appiukko - Hartley soittaa



Epärehellisen suomirokin rehellisin yhtye eli Appiukko palaa iloksemme niin verkko- kuin rumpukalvoillemme. "Hartley soittaa" on uuden singlen nimi ja se toivottavasti myös ennakoi uutta albumia joskus lähitulevaisuudessa.

7. helmikuuta 2019

The B And The Band - Hautausmaa



B And The Band julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa "Ravista ja maalaa" helmikuun puolivälissä ja sitä vauhdittamaan yhtye on julkaissut musiikkivideon singlestään "Hautausmaa". Surumielisen kappaleen video on luonnollisesti seesteinen ja vähäeleinen vaellus halki hautausmaan.

1. helmikuuta 2019

Mira Luoti - Plää plää plää



Mira Luoti julkaisee kuluvan vuoden aikana jälleen uutta musiikkia! Luodin soolouran aloittaneesta "Tunnelivisio" albumista on kulunut jo pari vuotta, ja Arto Tuunelan kädenjäljestä nauttinut albumi oli päällisin puolin todella toimiva.

On kiinnostavaa nähdä, jatkaako tuleva albumi edellisen albumin kaavalla. Vai yhdistelläänkö suomirockia ja konerytmejä vieläkin rohkeammin kuin tällä ekalla singlellä, Plää plää pläällä.

31. tammikuuta 2019

Palehørse - Pale Horse



Ensimmäisen albuminsa julkaisua valmisteleva Palehørse on julkaissut "Pale Horse" -singlen muodossa esimakua siitä, mitä keväällä on odotettavissa albumimitassa. Yhtyehän on päässyt norjalaiselle Indie Recordings -levymerkille, joten ehkä sitä menestystä on odotettavissa myös kansainvälisesti.

29. tammikuuta 2019

M - Kivillä ja kannoilla



Suomen tämän hetken kruunaamaton indieprinsessa eli M on julkaissut uuden singlen, Kivillä ja kannoilla. Viehättävän syntikkavetoisen biisin musiikkivideo on yhdellä otoksella kuvattu ja sen luminen tanssiin heittäytyminen on hyvin ajankohtainen näin talvimyrskyn keskellä.

25. tammikuuta 2019

Aavikko - Quartal Quatch



Aavikon seuraavan albumin, Monopolyn, julkaisu lähestyy pikkuhiljaa. Yksi single ja video siltä on jo ehditty julkaista, mutta nyt on vuorossa jo toinen eli "Quartal Quatch". Ja luonnolisesti sitä päästään nyt nautiskelemaan uuden "muysavideon" muodossa. Biisi on taattua Aavikko-jytää!

23. tammikuuta 2019

Pykäri - Yhteinen koira feat. Versace Henrik



Pykäri on julkaissut uuden biisin ja videon, Yhteinen koira, ja mukana menossa on myös Versace Henrik. Jokainen katsoja/lukija/kuuntelija varmasti odottaa Pykärin seuraavalta singlen feattaajaksi vuoden graafikkoa vuosimallia 2013 eli Kasper Strömmania, jotta seuraava single voisi olla Suomen suosituin single. Tuollaiset sisältöyhteistyöt ovat kissanminttua meille täällä Uusissa Kotimaisissa.

On pakko myös toivoa, että Pykärin ja Henkan yhteinen koira ei olisi kultainennoutaja, joka sanoo "sieg hau!".

22. tammikuuta 2019

Stig - Lonkeronvärinen taivas



Stig on hiljattain ilmoittanut jatkavansa pelkkänä Stiginä, ja että Stig Dogg on laitettu telakalle. Arvon taiteilijan tuotanto on viime vuosina keskittynyt muutenkin enemmän Stig-nimellä julkaistuun materiaaliin, joten mikään valtava yllätys tämä päätös ei ole. Uusi video, "Lonkeronvärinen taivas", jatkaa Stigin taivalta eräänlaisissa "Gösta Sundqvist" -saappaissa, mikä myös selittäisi iskelmällisen pop-Stigin suosiota Stig Doggiin verrattuna.

15. tammikuuta 2019

Vinide - Reveal



Vinide on julkaissut musiikkivideon vuosi sitten ilmestyneen "Reveal" albuminsa nimikkobiisistä. Tämä metalliballadi ja sen korpiromanttinen musiikkivideo maistuvat varmasti suomalaisen voimametallin ystäville.

14. tammikuuta 2019

Eevil Stöö - Dwayne Wayne



Eevil Stöö on julkaissut uuden singlen, ja tällä kertaa semisti soolompana kuin mihin on viime aikoina totuttu. Ei feattaajia eikä toisaalta feattaajana kenenkään muun biisissä. 100% Stöötä. Paitsi mitä nyt Stig linssiluteena. Eli se siitä.

Videokin on taattua Eevil Stöötä: budjetista on mennyt tod. näk. noin 99 prosenttia lentolippuihin Japaniin.

7. tammikuuta 2019

Vuono - Skiprope



Uudet kotimaiset musavideot -blogi palaa hieman venähtäneeltä opintovapaalta. Uuden vuoden mukana blogin antiin saattaa tulla jopa hieman uusia kujeitakin! Vuoden 2019 ensimmäinen tarkasteltava video on Vuonon "Skiprope". Yhtye julkaisee albumin helmikuun aikana, joten sitä odotellessa töppösiin tuijottelua voi harrastaa tämän visualisoinnin kyydittämänä.